2009 Manaslun ja Annapurnan alueella

Katso video retkestä, osa 1 ja osa 2. (Laitetaan muistiin: myös minulla on pikkukameralla kuvattu video. Täytyy tehdä siitä julkinen versio.) Vaellusreitin kartta ja ilmakuva ovat alla.

Lyhyesti: yritimme kävellä huhtikuussa Manaslun ympäri, mutta solassa oli liikaa lunta. Käännyimme kannoillamme ja kiirehdimme Annapurnan kierrokselle. Siitä menimme erikoislupa-alueelle Phun ja Naarin kyliin. Palasimme solan yli Annapurnan kierrokselle, mutta tällä kertaa menimme Tilichon järven kautta Jomsomiin. Tällaiselle reissulle kannattaa varata viisi tai kuusi viikkoa.

Alkuperäisenä ideana oli lähteä kiipeämään Himlungille. Se on Phun koillispuolella. Samalla matkalla olisi tiedossa kiipeilyreissu meille sopivalle vuorelle sekä hieno trekkireissu muulle porukalle.

Porukan koostumus vaihtui suunnitteluvuoden aikana, joten päätimme toteuttaa pidemmän trekin Manaslun ja Tilichon kautta. Hyvä suunnitelma ja suosittelen tällaista matkaa. Meidän etapit näkyvät kartassa ja ilmakuvassa.

Valmistelut

Kun on porukka ja matkakohde tiedossa, tulee seuraavaksi sopia ajankohta ja varata lennot. Kahden hengen lentoja löytyy helposti eikä se ole niin tarkkaa minä päivänä saapuu/poistuu Katmanduun. Mutta onhan seurassa kivempi matkustaa. Ison porukan lentojen riittävän aikainen varaaminen on kriittistä.

Kannattaa myös varata trekkitoimistosta sopiva opas ja pyytää tarjous omalle porukalle ja aikataululle. Asiantuntija tarkastaa myös aikataulun järkevyyden. Jos asiakasuhdetta ei ole ennestään, tulee varautua maksamaan pieni etumaksu. Se on kaikkien etu.

Isommalle ryhmälle ja syrjäseuduille tulee mukaan ottaa teltat ja keittimet. Ja ruuat. Ja kantajia. Homma paisuu eikä sitä voi välttää. Asiantuntijan on suunniteltava nämä asiat. Näistä kertyy myös kuluja. Mutta ei pahasti.

Katmandussa menee pari päivää, että paperityöt valmistuvat ja bussi on valmiina starttaamaan kukonlaulun aikaan. Se aika tulee käyttää kulttuuriin perehtymiseen.

Tavoitteena kävellä Manaslun ympäri

Tavoitteena oli ajaa bussilla Arughatiin, kävellä Budi Gandakia seuraillen latvavesille, ylittää Larkey La ja jatkaa edelleen Marsyangdin vartta. Jo bussimatka Arughatiin heikkokuntoista uraa pitkin oli jännittävä, kun auton akseli irtosi kesken kaiken. Saavuttiin kuitenkin valoisaan aikaan perille ja jäätiin yöksi koulun pihan viereen.

Aamulla alkoivat kouluaskareet ja me aloitimme kävelyurakan. Alkumatkasta oli ajokelpoista uraa ja hetken kuluttua saavutimme kaivukoneen. Se raivasi vanhan polun pois ja levensi samalle paikalle maastoautotien. Polulla kohtasimme usein aasikaravaaneja, jotka kulkivat reittiä joko täydessä lastissa tai tyhjänä. Autotien tavoitteena on luonnollisesti päästä karavaaneista eroon, jotta kuljetuskustannukset saadaan pienemmiksi. Paikallisten aasinajajien tulot romahtavat. Muualla asuvien auton ja kaivinkoneen omistajien tulot kasvavat.

Sisällissodan jälkimainingit näkyivät edelleen. Polkun varressa näkyi kiveen maalattuja iskulauseita. Punalippuja liehui siellä täällä. Philimissä ajattelin jäynähengessä kiivetä yöllä salkoon hakemaan lipun matkamuistoksi, mutta en kuitenkaan kiivennyt.

Reitti oli hyvä ja paikat mielenkiintoisia. Samagaossa yövyimme majataloon kahdeksi yöksi. Manaslun kiipeilyretkikunnat alkoivat kokoontua paikalle ja kyläläiset olivat valmiina ottamaan kantourakkaa perusleiriin. Paikalla oli ainakin italialaisia ja venäläisiä.

Lumisade ei hellittänyt ja solassa oli kuulemma lunta entuudestaan pari metriä. Ei auttanut muu kuin kääntyä ympäri ja siirtyä Marsyangdin laaksoon toista kautta.

Phun ja Naarin kylät ja ympäristöt

Nimistöä: Pho, Phu, Phugaon, Nar, Naar, Nargaon, Meta, Methang

Vanha viisaus on, että aina kannattaa pitää juhlat kun on tilaisuus. Arughatin kylässä pidimme välikekkerit, koska joukko harveni. Vuoripolkujen rasitus oli yksille polville liikaa. Itse yritin etsiä kylässä sitruunamehua koska jostakin syystä mieleni teki ginlemonia. Löytyi joku vanha tiivistemehupullo ja paikallista huonolaatuista viinaa.

Seuraavana päivänä keikuttelimme bussin kyydissä vuoristouralla. Ikkunan vierestä katselin rotkon pohjalle ja naama muuttui sitä kalpeammaksi mitä pidemmälle matka eteni. Kuin ihmeen kaupalla pysyin elävien kirjoissa Bhulbuleen saakka. Huonoa oloa jatkui pari päivää. Pilaantunut mehu ei sovi kaikille.

Timangin kohdalla on eteläpuolen harjanteessa painanne, josta menee ikivanha reitti Pokharan suuntaan. Tämä reitti on nyt laitettu projektilistalle. Hieman etelämpänä harjanteella on Kohla Sothar, jossa tamut asuivat useita satoja vuosia. Pitäisi tehdä tutkimusmatka alueelle. Täytyy hankkia gurungopas.

Koton ja Metan välillä oli rakennettu pelkästään matkailun edistämiseksi pitkiä osuuksia kallioon koverrettuja polkuja. Oli myös suojahuoneita ja leiripaikkoja. Tämä osuus on jäänyt mieleen aika vaativana osuutena, nousua noin 1 km ja kesto 8,5 tuntia.

Meta, Chyakhu ja Kyang ovat vanhoja khampojen asumuksia. Tiibetin miehitystä vastustaneita bhoteja pakeni näille rajaseuduille. Täältä käsin he terrorisoivat miehittäjiä. 1970-luvulla jenkkien tavoitteena oli hankkiutua parempiin väleihin kiinalaisten kanssa, joten he maksoivat Nepalin hallitukselle khampa-asumusten tyhjentämisestä. Rajaseudun levottomuudet olivat myös este turismin kehittämiselle Annapurnan alueella.

Phun ja Naarin kylät ovat vanhoja kyliä, joiden ympäristössä on viljelty pitkään. Mutta hiljalleen kylät tyhjenevät. Opettajia on aivan turha houkutella näille seuduille. Vanhemmat haluavat lapsille paremman tulevaisuuden, joten heidät lähetetään kouluun kauemmaksi. Ja sinne he jäävät. Matkailun merkitys on näissä kylissä erittäin suuri, mutta valtaapitävien toimet rajoittavat matkailun kehittymistä. Potentiaalia olisi paljon.

Naarista lähtee polku länteen kohti Kang Lan solaa. Matkalla on yövyttävä Phedissä noin 2,5 tunnin päässä. Phedistä on solan yli Ngawaliin noin 7 tuntia. Nopsajalkaiset ja korkeuteen hyvin sopeutuneet voivat tehdä etapin yhdessä pitkässä päivässä, mutta ei tällainen karavaani. Itse nousin solasta vielä sata metriä korkeammalle katsomaan näköaloja. Niitä on valokuvissa.

Tilichon järven kautta oikaisten

Ngawalissa oli majatalon eteläpuolen ikkunalaudalla pieni akku. Se oli kytketty pieneen aurinkokennoon. Systeemi tuotti virtaa valaistukseen ja matkapuhelimeen. Tällainen järjestelmä on erittäin tehokas vuoristoseudulla. Päreen tai lamppuöljyn polttaminen  aiheuttavat silmäsairauksia. Keinovalo ja puhelin ovat tärkeitä taloudellisen toimeliaisuuden vuoksi. Elintaso paranee, mutta alkupääomaa pitää olla. Syrjäseuduilla ei ole juurikaan ollut kiinteää puhelinverkkoa vaan siellä on loikattu suoraan satelliitti- ja matkapuhelimiin. Tietysti masto on tarpeen.

Samantyyppistä kehitystä on ollut ilmailussa. Aikaisemmin tärkeimpien kylien laidoille rakennettiin lentokenttiä pienkoneille. Kenttien ylläpitäminen oli kallista. Routa nosti kiviä. Niillä kuopi ja laidunsi kaikenlaista elikkoa, joten vartiointi oli välttämätöntä. Kun helikoptereiden tekniikka kehittyi, pystyttiin niillä lentämään myös vuoristokyliin.

Kävelimme Annapurnan kierrosta yhden päivän verran eli Ngawalista Khangsariin. Seutu oli muuttunut aika tavalla 20 vuodessa. Slovenialaisten perustama vuorikiipeilykoulu oli paikallaan Humden länsipuolella. Aikanaan siinä toimi myös HRA:n klinikka ja informaatiopiste, mutta se oli jo siirretty Manangiin kun vierailimme siellä.  Se on tehnyt tärkeää työtä, jotta retkeilijät ymmärtäisivät korkeuden merkityksen fysiologiaan. Tällä kertaa kiirehdin klinikkan ohi nettikahvilaan sähköpostin ja korvapuustin pariin.

Minulla on vahva mielikuva, että seurasimme AC:n varrella jossakin kylässä hevosajoja. Mutta yhtään valokuvaa tai videota ei löydy. Joka tapauksessa ohitimme kylän nopeasti, sen verran vielä muistan.

Khangsarissa yövyimme majatalossa. Siitä kävelimme hyvin merkattua polkua Tilichon perusleiriin, jossa yövyimme teltoissa. Polku meni sorarinteiden kautta, mutta oli ihan turvallinen. Maisema oli ensiluokkainen.

Tilichon järvellä kohtasimme hollantilaisen porukan, jolla oli hyvät jutut. Käännyimme hieman pohjoiseen Pääsiäis-solaan (Easter pass), jonka tuntumassa yövyimme todella koleassa paikassa. Seuraavana päivänä ylitimme turistisolan ja päädyimme Thiniin yöksi.

Viimeisenä trekkipäivän kävelimme Jomsomiin ja käväisimme Thakali Guesthousessa toteamassa, että Jimi Hendrixin kuva on edelleen maalin peitossa. Viimeisen yön vietimme Marphassa, jossa jaoimme liksat ja pidimme kekkerit.

Lähdimme Marphasta jeepillä Tatopaniin, jossa yövyimme. Siitä minä jatkoin paikallisbussilla Pokharaan ja luksusbussilla Katmanduun.

Tuossa vieressä on valokuva, johon liittyy tarina. Naarissa ajoin ”lepopäivänä” parran, mutta siitä oli jo aikaa. Tatopanissa otimme rennosti ja söin Dhaulagiri special dal baat -annoksen, joka on suunnattoman kokoinen. Ilmakin oli lämmin. Käpyttelimme kylän raittia kunnes löysin etsimäni: parturi. Parturi suti naaman täyteen vaahtoa, myös suun ympärille. Pidin suun kiinni. Parturi ryhtyi ajamaan veitsellä partaa ja painoi sormella sieraimen kiinni. Havahduin siihen, että olin pitkälläni laverilla ja kaksi naista yrittää saada minua virkoamaan. Olin pyörtynyt. Verenkierto työsti vatsassa dal baatia ja hengitystiet olivat tukossa. Happi loppui. Hetken kuluttua parturi jatkoi urakan loppuun, mutta nenä oli minun käytettävissä.

Katmandussa yövyin Boudhassa Valley Guesthouse -majatalossa, jota piti nepalilais-hollantilainen pariskunta. Hyvät olivat näkymät stupalle. Siellä oli Buddhan syntymäpäivänä iso tapahtuma, jossa oli tunnettu Rinpoche esiintymässä.

Majatalolle vievän kujan varressa oli internet-kahviloita, jotka olivat 00-luvun keskeisiä palveluita. Siinä oli myös parturi, johon menin hiustenleikkuuseen. Naapurituolissa vaihtui porukka tiheään, mutta minun tukkaan käytettiin noin 45 minuuttia. Suurin piirtein saman verran oli toive maksusta. Lopputulos oli hyvä ja käytetty aika oli pitkä, joten hövelisti maksoin 100 NRs, eli noin euron verran. Tätä halvemmalla olen käynyt parturissa vain Saharan pohjoislaidalla 90-luvulla, jolloin maksu oli puolen euron luokkaa.