2019 Trekkausta tutuilla ja uusilla poluilla

Syksyllä 2019 teimme pienellä ja ytimekkäällä porukalla Nepaliin trekkimatkan, jossa oli useita vaiheita. Käyn alla neljän ja puolen viikon lomamatkaa läpi vaiheittain.

Tamang heritage trail

Tämä trekki lähtee Syabru Bensistä länteen tai luoteeseen. Langtangin trekki lähtee samasta paikasta koilliseen tai itään. Päätän tämän trekin polkujen risteykseen Rimchessä (1.-5.11.2019).

Kaveri ehdotti tätä trekkiä koska hän ei ollut näillä kukkuloilla ja poluilla vielä käynyt. Majataloja pitäisi olla ja mukavat polut. Hän oli oikeassa.

Itse muistan retken alusta puhelinhässäkän. Pitkäikäinen ja pienikokoinen kännykkäni oli alkanut oireilemaan ja olin hankkinut rinnalle toisen puhelimen sisäänajoon. Käytin sitä kotona vain wifillä. Katmandussa hankin puhelinliittymän ja otin puhelimen puhelinkäyttöön. Illan mittaan meni paljon päivityksiä hotellin wifin kautta. Mutta sama päivitystulva jatkui myös seuraavana päivänä kun olimme automatkalla lähtöpaikkaan. Laitoin datan pois päältä, jotta liittymään sisältyvä rajallinen määrä ei hupene ennen ensimmäistäkään askelta polulla. Kävi onnellisesti, Hotel Skyn surkea wifi riitti ja illan aikana puhelin päivittyi käyttövalmiiksi. Vinkiksi vain kaikille.

Kaveri näytti majatalon ja naapureiden väelle vanhoja valokuvia kylästä ja jutteli niitä näitä olosuhteita selvitellen. Seuraavana aamuna olisi edessä 700 m nousu pääosin tietä pitkin solaan ja niin edelleen. Kävimme kävelemässä alkuosuutta ja päätimme ottaa maastoauton, koska naapurissa sellainen oli. Se oli hyvä valinta. Kävellessä kaveri tunnisti majapaikan, jossa oli joskus yöpynyt. Se oli Buddha Guest House. Ajoyhteys pihalle oli kuulemma muuttunut.

Kuljettaja oli Tibet Hotelin isäntä. Hän ajoi Rasuwagadhin tietä seuraavaan laaksoon, joka on Chilime Khola.  Jokilaakson alaosassa oli maastoautotie ja surkeaa betonirumpusiltaa pääsi joen yli. Ilmeisesti joen vesi on jo johdettu voimalaitoksen painetunneliin. Reittiä pääsi Chillimen kylään korkean Bahun Dandan harjanteen ohittaen. Kylässä oli iso voimalaitos ja lisää oli rakenteilla latvavesillä. Työmaatie johti sinne. Ajoimme tietä kunnes pysähdyimme kahvioon syömään ja kysymään tuoreita neuvoja. Jalankulkusilta joen yli oli lähellä ja siirryimme apostolin kyydille. Meitä oli kolme. Kaverin lisäksi kantajaopas, joka oli ollut kaverin mukana kantajana takavuosina Kangchenjungan trekillä. Hän on sherpa eli Pikey Peakin kehumista sai kuulla. Trekin jälkeen hän oli kantanut lisää sekä opiskellut oppaaksi. Oppaana hän olikin hyvä, vaikka englannissa oli vielä parannettavaa.

Polku kohti Tatopania oli viehättävä. Matkan varrella oli muutama kuppila, jotka oli suljettu Gongangin kylän alueella. Matkailijoiden määrä on selvästi liian vähäinen. Lounaspaikka kuitenkin löytyi Pasang Lodgessa. Siihen tuli myös saksalaisryhmä, jonka kanssa pääsimme juttelemaan lähipäivinä useaan kertaan. Keskivaiheilla kävelin uutta tietä hetken verran, mutta loppumatkasta pääsi taas polulle.

Olin loppumatkasta aika tavalla edellä kahta muuta. Näin pellon toiselle puolelle, että yhden värikkään majatalon pihalla oli emäntä istumassa. Menin sinne rupattelemaan. Jonkin ajan kuluttua kaksi tuttua hahmoa tuli näkyviin ja he saapuivat samaan paikkaan. Myöhemmin tähän Eco Guest Houseen saapui kaksi ranskalaista trekkaajaa, heidän opas sekä aikaisemmin tapaamamme neljä saksalaista, heidän opas Tashi ja kantajat.

Majataloa piti perhe, jossa oli kaksi teini-ikäistä lasta. He auttoivat talon askareissa, mutta liikkuivat myös kylällä kavereiden kanssa. Perheen isäntä oli seinällä olevien tulosteiden mukaan palvellut Irakissa yhdysvaltalaisten huoltojoukoissa ja ruoka olikin hyvää. Ruokasalissa oli myytävänä käsitöitä. Salin keskellä oli iso kamina, joka lämmitti illalla mukavasti ja keräsi porukkaa ympärille. Eikä ollut ollenkaan huono, että kaminan piippu meni yläkerrassa yhden makuuhuoneen poikki.

Tato tarkoittaa kuumaa ja pani vettä. Tämän nimisiä kyliä on lähteiden ympärillä Nepalissa paljon. Vuoden 2015 maanjäristys muutti tässä kylässä sen verran maa ja kallioperää, että vettä ei enää tullut ja kaiken lisäksi altaat halkesivat.

Seuraavana aamuna olivat kaikki ajoissa hereillä ja aamun raikkaudessa valmiina matkaan kasin kieppeillä. Rauhallinen kävely Brimdangiin kesti kaksi tuntia. Siinä oli hyvä paikka pidemmälle tauolle. Kaunis näköalapaikka ja teetupa vieressä. Korkeammalla harjanteella oleva Nagthali tuli vastaan yllättävän nopeasti, jo klo 11:40. Syötiin lounasta ja päätettiin jäädä siihen yöksi. Iltapäivällä oli hyvin aikaa tutkia paikkoja.

Maanjäristys oli tuhonnut kylän gomban, mutta uusi oli rakenteilla. Kävimme oppaan kanssa pyhän paikan luolalla, joka oli hänen tietojen mukaan toiminut munkkien meditointipaikkana. Sijaitsee muutaman sata metriä kylän pohjoispuolella. Kylän liepeillä oli myös seismologinen seurantapiste maanjäristysten havainnointiin.

Seuraavana aamuna oli aikainen herätys. Tavoitteena oli käväistä aamuaikaiseen Taruchen näköalapaikalla pohjoispuolen harjanteella. Joimme oppaan kanssa vain aamuteet ja otimme taskuun muutaman energiapatukan. Kaveri jäi odottelemaan ja aamupalalle. Me söimme aamupalan vasta palauttuamme.

Harjanteelle meni hyvä polku. Matkalla näkyi samanlainen erikoinen harjanne kuin olen nähnyt vuorilla ennenkin. Vasemman eli lännen puolen rinteessä oli iso paloaukio ja suurempien puiden rungot karrelle palaneena. Tuuli oli ruokkinut alhaalta etenevää tulta, mutta harjanteen päällä maastopalo ei enää hypännyt seuraavaan laaksoon.

Näköalapaikalle kapuaminen kesti 1,5 tuntia ja alas 1,0 tunnin. Korkeuseroa oli 550 m. Sieltä näki pitkälle Tiibetiin ja Nepaliin, mutta pilvisyyttä oli kertynyt jo jonkin verran. Olisi pitänyt herätä vieläkin aikaisemmin.

Palasimme majapaikkaan aamupalalle ja jatkoimme Thumanin suuntaan. Polku oli selkeä, mutta muutamassa kohdassa oli vahva sivupolku. Saavuimme poliisin tarkastuspisteelle, jossa tietomme kirjattiin. Mutta kaverin nimeä ei löytynyt kirjasta. Hän oli ottanut sivupolun ja saapui kylään tarkastuspisteen ohi. Ja löytyi New Potala Guest Housen terassilta.

Thuman oli viehättävä vanha Tamang-kylä. Tamangit ovat Sherpojen ja Gurungien tavoin bhoteja. Rakennuskanta oli perinteistä eli talon alaosa on kivistä ladottu karjasuoja. Yläosa oli puusta ja puuleikkaukset olivat usein hyvin taidokkaita. Kattona oli käytetty päreitä, liuskekiveä, aaltopeltiä tai pressuja. Täälläkin oli maanjäristys tuhonnut gomban neljä vuotta aikaisemmin, mutta uusi oli jo valmistunut. Laakson toisella puolella näkyi Briddim, johon tutustutaan seuraavana päivänä.

Polku alas jokilaaksoon johti viljelymaiden halki ja pelloilla näkyi porukkaa töissä. Joen rantaa seuraavaa päätietä Kiinan rajalle meni silloin tällöin joku auto. Vanha silta oli saanut kivivyörystä osumaa ja siitä oli netissä varoituksia. Uusi silta oli kuitenkin valmistunut ja koska se sijaitsi jonkin verran korkeammalla, oli se meille mukavampi. Kaverin polvi ryhtyi oireilemaan pitkässä laskussa.

Saavuimme Linglingiin ja menimme perhemajoitukseen (Ling Ling Homestay). Kaveri kaivoi taas valokuvia esille ja sieltä löytyi tuttuja kasvoja. Naapurin tyttö oli ollut aikoinaan nuori koululainen, mutta nykyään hän oli jo Katmandussa opiskelemassa. Valokuva luvattiin toimittaa oikelle perheelle.

Lingling on kylä Nepalin ja Tiibetin välisen tien varressa, Rasuwagadhista hieman etelään. Yllättävän vähän tiellä oli liikennettä. Kaveri oli joskus aikoinaan käynyt katsomassa miltä Kiinan rajalla näyttää ja siellä oli ollut iso ostoskeskus rajan toisella puolella. Ne kuitenkin lähdimme polkua pitkin kohti Briddimiä.

Kylien välillä on tie, joka välillä tulee polkuun kiinni. Kävelin hissukseen eteen päin polkua pitkin. Yhdellä harjanteella oli näköalapaikka, mutta siihen pelmahti juuri iso matkailijaryhmä toisesta suunnasta, joten en jäänyt siihen. Polku oli hyvin viehättävä ja ylitti kauniin purolaakson.

Briddimissä odottelin polun varressa. Pitkän ajan kuluttua tuli oppaamme, joka hänkin oli odotellut useaan kertaan matkan varrella. Kaveria ei näkynyt. Tuli mieleen edellisen päivän polvivaiva laskeutumisen aikana. Onko hän kääntynyt takaisin tien varteen? Otin puhelimen taskusta ja yritin soittaa. Kaverin puhelin ei ollut päällä.

Kaiken kaikkiaan odottelin kaksi tuntia. Jossakin vaiheessa olin kuulevani nimeäni huudettavan, mutta mitään ei näkynyt eikä heilutuksiini vastattu. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa seuraavaan kylään suunnitelman mukaisesti. Kymmenen minuutin kuluttua opas sai jostakin polun varren talosta tiedon, että kaveri oli mennyt siitä ohi. Hän oli tullut kylän yläpuolelle tietä pitkin, koska polvi vaivasi hieman.

Tarinan opetus: älä luovuta puhelinta toisen kannettavaksi, älä pidä vihreää paitaa ja vihreitä housuja metsäisellä alueella, noudata suunnitelmaa. Kiikari olisi ollut hyvä tälläkin kertaa.

Kylän eteläpuolella oli risteys. Koillisesta tuli kylän ohittanut pikkutie, jota pitkin pääsi Linglingiin. Luoteesta tuli pikkutie kylän reunalta. Etelään pikkutie jatkui kohti Khamjingia. Kaikki nämä olivat jääneet heikolle ylläpidolle. Nyt tien kunto oli niin huono, että edes maastoautolla ei pääsisi. Mutta ei ollut tarvettakaan. Kylien välillä oli vain kyläilyn tarvetta ja se hoitui kävelemällä. Pieniä kuormia sai toimitettua muulien kyydissä.

Minä muistan tämän polun erityisesti yhdestä havainnosta: näin kärpän muutaman metrin päästä. Seisoin polulla ja saksalaisten kantaja ohitti minut ja loittoni. Selailin karttaa. Näin liikettä silmäkulmassa ja tien pengerluiskasta pomppasi tielle vikkelä pikkupeto. Olin paikallani, mutta kärppä äkkäsi minut ja katosi.

Kaveri odotti Khamjingissa Moonlight-majatalon terassilla ja joi kokista. Tämän nimisessä hotellissa oleilimme Katmandussa, joten valinta oli hyvä. Otimme lounaaksi pastaa. Se annos oli niin maukas, että päätimme jäädä tähän yöksi.

Pihalla vanha isäntä valmisti raksia (aka moonshine) ja hätisti kanoja pois salaattipellosta. Naapurirakennus oli ollut kylän naisten kokoontumispaikka, mutta nyt se oli maanjäristyksen jäljiltä pahasti halkeillut ja käyttökiellossa. Kylän gompaa oli korjailtu jonkin verran. Kylässä oli myös aivan uusia taloja.

Kaverin valokuvat keräsivät suurta mielenkiintoa, sillä paikat ja henkilöt alkoivat olla tuttuja. Sama koski Matin kirjaa. Tapasin ennen matkalle lähtöä Matti Munnukan, joka oli trekannut Langtangissa 1980-luvulla ja teki myöhemmin omakustanteena mielenkiintoisen kirjan. Siitä oli juuri tullut englanninkielinen painos, jonka sain mukaan. Kirjan nimi oli Nepal Langtang – Paradise Lost. Hyvä käännös. Matti on tehnyt useita matkakirjoja Nepalista. Huomasin yhden kirjan 2000-luvun alkupuolella ravintola Pikku Nepalin tiskillä ja ostin kavereille sellaiset joululahjaksi. Sen jälkeen olen tavannut Matin usein, mutta yhteisiä reissuja ei ole ollut.

Saksalaiset yöpyivät oppaansa Tashin majatalossa, jonka nimi oli Hotel Mother’s Home. Hän oli hyvä opas tälle seudulle, koska oli kasvanut täällä, tunsi paikat ja historian sekä puhui hyvää englantia. Hotelli oli uusi kivitalo ja naapurissa oli toinen samanlainen. Kylässä oli useita majataloja, mutta aika vähän matkailijoita, vaikka oli marraskuun alku. Tashin vaimo oli touhukas kokki ja juttelin heidän kanssa keittiössä istuskellen. Heillä oli myös soma kissa. Annoin Tashille lippiksen, jossa oli Sipoonkorven kansallispuiston kangasmerkki.

Aamulla jatkoimme matkaa kohti Sherpagaoa. Matkalla jouduttiin kävelemään useassa kohdassa tietä pitkin, sillä täällä tie oli linjattu polun päälle. Erässä kohdassa tie loppui kallioleikkaukseen kuin veitsellä leikaten ja polku jatkui siitä suoraan. Samoin jatkuivat sähköjohdot kohti Langtangin kansallispuistoa, mutta eivät vielä yltäneet puistoon saakka. Tien tekeminen on jatkuvaa taiteilua polkujen, shorteneiden, manien, chautaroiden, sähköjohtojen ja kuivatusrakenteiden kanssa. Tien päästä oli Sherpagaon kylään enää 1,8 km.

Matkalla poikkesimme valokuvien kanssa lähitaloissa. Löytyi tuttuja. Eräs rouva sai kuvan isästään, joka oli kuollut muutama vuosi sitten. Kuva oli otettu juuri siinä paikassa, jossa silloin seisoimme.

Sherpagaon kylässä oli rauhallista. Pidimme lounastauon. Täälläkin oli kissa, birallo. Kiva kylä, mutta emme jääneet pidemmäksi. Jatkoimme ikivanhaa kauppareittiä pitkin Rimcheen, jonne suora polku Syabru Bensistä tulee. Täällä kuulimme uuden kielen, espanjan. Alamme olla matkailijoiden suosimalla Langtangin alueella., mikä näkyy monella tapaa. Espanjalaisrouva palasi juuri Lama Hotelilta, jonne hän oli kävellyt oppaan kanssa Syabru Bensistä. Kaikissa paikan viidessä majatalossa oli jokainen vuode varattu ja hän joutui palaamaan edelliseen kylään. Nyt paikalle saapui kaksi englantilaisnaista, jotka viestin kuultuaan jäivät myös Rimcheen. Meillä oli vuoteet varattuna, joten jatkoimme Lama Hotelin ja Langtangin suuntaan

Langtang

Lama Hotel on majatalojen keskittymä. Lisäksi on useampi talo, joka ei ole enää käytössä. Joissakin oli syynä maanjäristyksen vaurioittamat rakenteet. Paikka sijaitsee kivasti joen vierellä, joten rantaan on helppo mennä pesulle. (6.-10.11.2019)

Opas oli saapunut Friendly Guest Houseen ennen meitä, joten siellä oli porukkaa pihalla odottamassa, muun muassa isäntä Pasang. Kaveri näytti kuvia. Tutkittiin kirjaa. Porukka oli innoissaan. Tuttuja paikkoja ja henkilöitä. Osa oli kuollut, monet maanjäristyksessä, osa vanhuuteen. Nimiä ja kyliä mainittiin. Osan tiedoista sain talteen ja välitin tiedon Matille sähköpostilla. Myöhemmin saapui suomalainen noin yhdentoista hengen Mandalan ryhmä. Yksi trekkaaja oli ollut Nepalissa neljä kertaa.

Matin kirjasta 10.3.1985: …Olemme saapuneet Lama-hotellin luo. Lama-hotelli on saanut tänä keväänä kilpailijan, valitti hotellinpitäjä. Hän oli pitänyt seitsemän vuotta hotellia seitsemän tunnin, eli normaalin päivämatkan päässä Syabrusta, mikä oli ollut hyvää bisnestä ja nyt hän oli saanut kilpailijan… Tämä hotellinpitäjä oli nuori Pasang.

Vastapäisen Sherpa Guest Housen isäntä on pitänyt paikkaa vasta kuusi vuotta, joten hän ei tuntenut kirjan henkilöitä tai paikkoja. Kirjan kuva-aukeamalla on kahden miehen välissä istuva nainen, nimeltään Karsang. Hän oli naapuritalossa, jossa pitää myymälää ja kävimme tapaamassa. Yksi kirjan pienistä lapsista oli hänen aikuinen poikansa Ang Tsering, joka asuu nykyään Australiassa.

Annettiin ryhmien saada aamupalaa ensin ja lähteä matkaan. Meillä ei ollut kiire. Rouva antoi omenat evääksi. Yritin edellisenä iltana kysellä miksi Bhote Kosin länsipuolella ei näkynyt kissoja, mutta itäpuolella näkyy. En saanut vastausta.

Kävelimme mukavaa polkuja hiljalleen ylämäkeen. Matkailijoita on runsaasti verrattuna Tamangien perinnepolkuun. Myös nepalilaisia retkeilijöitä oli paljon, mikä oli minulle uusi asia. Kymmenen vuotta sitten ei juurikaan ollut. Woodlandin pihalla oli kolme telttaa majoituskapasiteettia lisäämässä. Pidettiin siinä taukoa ja opas kuivatteli puhelinta auringossa. Hän oli höpöttänyt puhelimeen, mutta puroa ylittäessä nokialainen putosi kädestä puroon. Onneksi taukopaikka tuli nopeasti. Annoin ohjeet: kuivata osiin purettu puhelin auringossa, laita puhelin kävelyn ajaksi riisillä täytettyyn muovipussiin, kokoa ja käynnistä puhelin vasta huomenna kun on varmasti kuiva. Seuraavana päivänä höpöttäminen taas jatkui. Nepal Telecom toimii laaksossa, Ncell ei toimi.

Alkuperäisestä Ghoretabelasta oli rauniot. Uusi oli rakenteilla. Tämä on hallintopaikka, jossa on poliisin ja kansallispuiston hallinnon toimipisteet, sekä pari ravintolaa. Lähdettiin tauolta samaan aikaan kuin neljä nepalilaista nuorta naista. He liikkuivat hitaasti, yksi erityisen hitaasti. Tarjouduin kantamaan reppua. Ei käynyt.

Kerroin kantaneeni ennenkin. Kerroin, että tulee pimeä ennenkuin pääsevät Langtangiin.  Kysyin seuraavan päivän ohjelmasta. Nyt nimittäin olisi pakko pitää välipäivä. Sen jälkeen sain kantaa muutaman jyrkimmän ylämäen osuudet.

He jatkoivat Langtangiin ja me jäimme Gumbaan. Paikka oli Pasangin sukulaisen ja hän oli soittanut sinne etukäteen. Oli siis pakko jäädä, vaikka paikka oli mielestäni aika heikko. Siellä oli kolme nepalilaista meidän lisäksi. Kävin alkuillasta kävelemässä rinteellä ja katselin vanhan Langtangin kylän suuntaan, alue näytti kurjalta. Alueella oli suuri muta- ja kivivyöry keväällä 2015. Uutta maakerrosta on jopa 15 m paksuudelta. Ilmanpaine kaatoi puut laakson toisella puolella laajalta alueelta. Kylä rakennettiin uuteen, turvallisempaan paikkaan.

Seuraavana aamuna kävelimme uudelleen rakennettua polkua halki vyöryalueen. Surullinen paikkaa. Alla oli yli 200 hautaa. Vanhan ja uuden kylän välissä oli muistomerkki.

Uudessa Langtangin kylässä oli myös Travellers guest house, joka nimisessä paikassa Matti oli aikoinaan yöpynyt. Ei pysähdytty kylässä. Kylään tuli sähköt idästä ja vieressä oli Nepal Telecomin puhelinmasto. Kotieläimet eli jakit paimensivat alueella. Näin korkealla ei muita kotieläimiä juurikaan näy.

Loppumatka oli aukeaa, kaunista vuoristomaisemaa. Pidettiin muutama teetauko. Polku sijaitsi joen lähellä, joten välillä kohina oli voimakas.

Saavuttiin Kyanjin Gompaan, taitaa olla nykyään pelkkä Kyanjin. Mentiin suoraan keittolounaalle Lovely Guest Housen keittiöön. Emäntä oli nimeltään Tenzun Tamang ja apulainen Tsiring. Täälläkin oli myynnissä wifin latauslipukkeita. Ncell ei toimi ollenkaan. Jäppinen siis huijasi Katmandussa. Vietiin tavarat hotellihuoneeseen ja peseytymisen jälkeen lähdin kävelylle pohjoispuolen rinteelle.

Maisemien lisäksi siellä näkyi vedenottamon kaivot ja shorten. Päätin lähteä seuraavana päivänä jäätikköjärven ympäristöä tutkimaan. Olisi pitänyt olla kiikari, jotta olisi voinut tutkia reittiä Kang Lan suuntaan ja seurata elämää kylässä.

Laskeuduin gompalle. Saksalaiset olivat siellä. Jatkoimme uuden juustotehtaan myymälään ja he ostivat kimpaleet. Juustot kuljetetaan helikopterilla Katmanduun, aikaisemmin muuleilla. Aikaisemmin päivällä Langtangin kylään laskeutui kopteri, mutta se toi jonkun paikallisen suuruuden ruumiin. Hän oli kuollut Katmandussa ja oli halunnut tulla haudatuksi kotiseudulle. Juhlallisuuksissa oli myös ammuttu ilotulituksia, mutta me emme nähneet mitään.

Palasin majatalolle. Siellä oli kolme tuttua nepalilaista nuorta naista, neljäs oli sairastuneena jäänyt Langtangiin. He kysyivät lähdenkö huomenna Tserko Rille. Kerroin, ettei kukkulalle kiipeäminen kiinnosta vaan lähden tutkimaan jäätikköjärven ympäristöä. Ja kaveri lähtee laaksoa pitkin itään.

Se oli kuulemma väärä vastaus. He halusivat, että lähden heille oppaaksi näköalapaikalle. Asetin ehdoksi, että he noudattavat ohjeita ja ottavat pikkurepun eväille ja varusteille. Annoin oman repun heille ja luettelin varusteet.

Aamulla oli aikainen herätys aamupalalle. Varustetarkastus pihalla. Yhdellä asiakkaalla ei ollut sormikkaita. Ei kuulemma tarvitse, hän vetää tarvittaessa hihoja pidemmälle, eikä muutenkaan palele herkästi. Auringon kajoa vasten näkyi retkeilijöitä harjanteella matkalla samaan suuntaan. Yksi meidän ryhmästä pyrki kävelemään nopeammin, mutta meillä muilla oli rauhallinen tahti. Selkeää, lähtiessä +4 C.

Pidettiin juomatauko. Naisten repussa oli juomapullon korkki huonosti kiinni. Varavaatteet kostuivat. Noustiin ylemmäs. Pilvisyys lisääntyi. Tuuli jonkin verran. Lämpötila laski, ylempänä alkoi leijailemaan lumihiutaleita. Yhdellä oli sormet aivan jäässä.

Samaan aikaan tutulla ryhmällä oli ongelma ja matka eteni hitaasti. Yksi jäsenistä kärsi korkeudesta. Taukojen pitäminen ei auttanut, oli pakko kääntyä takaisin. Ryhmän opas lainasi sormikkaat meidän ryhmälle. Varusteongelmaan saatiin ratkaisu.

Nousu Tserko Rin huipulle oli helppo. Siellä oli myös suomalaisryhmä. Otettiin valokuvia ja videoita. Jostain ilmestyi iso Nepalin lippu. Sidottiin kata-huiveja rakennelmiin.

Päätettiin kävellä takakautta alas. Koettaisiin uusi reitti ja tuuli käy selkään. Kännykän kartassa oli kaksi polkua merkattuna. Kun saavuttiin polun haaraan, valittiin kartassa vahvemmaksi merkitty polku. Se kuitenkin katosi maastossa nopeasti. Kartan mukaan polku menisi viistosti sorarinnettä. Polkua ei näkynyt ja se olisi vaarallinen reitti. Mentiin harjannetta alas polulle, joka näkyi selvästi ylhäältä katsottuna. Se vie Yalan perusleiriin.

Kun oltiin harjanteella, meni alapuolella polkua pitkin kaksi kantajaa. Yksi naisista alkoi huutamaan niille. En tiedä mitä kysyi. Pyysin olemaan hiljaa vuorilla jos ei ole hätä. Aina saa hävetä silmät päästä.

Matkalla näkyi laakson pohjalla hylätty lentokenttä. Aikanaan lentoja oli, mutta kun helikopterit kehittyivät teknisesti, syrjäyttivät ne lentokoneet. Itse näin koptereita kaksi päivässä.

Käytiin Dorje cafessa. Paikan isäntä on Jangba, jonka suku on asunut täällä aina. Isoisällä oli suuri jakkilauma ja nuoret pojat joutuivat viettämään kesät paimenessa takalaitumilla. Hän tunnisti Matin kirjasta tuttuja kharkoja.

Isoisällä oli myös kylän ensimmäinen ja pitkään ainoa majatalo. Jangba luki Matin kirjaa suurella mielenkiinnolla. Hän tunnisti paljon ihmisiä. Hänellä oli muutamia erilaisia kirjoja kahvilassa myynnissä ja tätä Matin kirjaa hän pystyisi myymään useita kymmeniä kappaleita vuoden aikana. Hän on myynyt maanjäristyskirjaa 700 kpl. Lupasin vielä sanaa Matille ja Katmanduun herra Shresthalle, jonka kanssa Matti on tehnyt yhteistyötä pitkän aikaa.

Langtangista on Jangban tietojen mukaan tehty 12 kirjaa ja Matin on 13.  Jälkeenpäin Matti kertoi tietävänsä 32 julkaisua Langtangista.

Seuraavana aamuna oli majatalon isäntä Jhandu Lama paikalla. Hän oli kokenut maanjäristyksen kylässä. Paikat vaurioituivat pahoin. Hänellä oli kuvakirja jälleenrakentamisesta. Sen oli koonnut sveitsiläinen puuseppä, joka kävi usein auttamassa heitä ja otti myös valokuvia.

Lähdettiin paluumatkalle ja käveltiin vesivoimalan vierestä shortenille. Vesivoimalaan tulee paineputki, jonka päässä on pienessä power housessa turbiini ja generaattori. Vieressä on pieni aidattu kytkinkenttä. Ehkä oli myös kaukovalvontalinkki. Laakson yläosa saa sähköt tästä voimalasta. Pätevä laite. Ilta-ajan pidentäminen sähkövalolla lisää taloudellista hyötyä ja terveyttä. Kaminaan heitettiin perinteiseen tapaan jakinlantaa ja ruoka valmistettiin nestekaasulla.

Ghoratabelan eteläpuolella otettiin itärannan puoleinen polku. Se oli paljon kauniimpi kuin länsipuolen reitti. Käveltiin Lama Hotelille saakka. Pitkä ja melko rankka päivä. Alamäkeen on siis lähes kaksinkertainen nopeus, mutta ei aivan. Hiljalleen alkaa taas kävelykunto ja rutiini muodostua. Siihen menee aina noin viisi päivää. Ensimmäisinä päivinä suorituskyky heikkenee, sitten kasvaa. Saavuimme kylään samaan aikaan nuorten nepalilaisnaisten kanssa, joilla alkoi matkanteko tuntua jaloissa. Heillä oli vaikeuksia löytää majapaikkaa, koska eivät olleet varanneet etukäteen. Jonkinlainen majoitus kuitenkin löytyi.

Kaveri hokasi majataloilla tuttuja Iceland Trekkingin heppuja, jotka hymyilivät velmusti. Sherpa Guest Housessa olikin vanha tuttu jenkki sekä hänen mies. Nainen oli ollut takavuosina samaan aikaan Kangchenjungan alueella. Myös tämä ilta kului mielenkiintoisesti höpötellen.

Oppaan polvi oli alkanut vaivaamaan. Ratkaisu oli lähellä. Hän oli laakson itäpäässä soittanut kaverille, joka nyt odotti laakson länsipäässä. Hän oli samasta trekkifirmasta. Seuraavan viiden päivän ajan meidän ryhmässä oli neljä henkeä.

Jätimme kirjan Chhomolle. Hän ja serkkunsa Sonam Lama edustavat paikkakunnan tulevaisuutta. Opiskelevat ja asuvat talvet Katmandussa. Puhuvat hyvää englantia. Sähköposti on hallussa.

Kyläläisillä on tavoitteena saada tie kylään. Perusteluna on halu saada tarvikkeet halvemmalla. Nyt tarvikkeet tulevat muulien tai kantajien selässä. Itse olen sitä mieltä, että kansallispuistoon ei tulisi teitä rakentaa. Sähköjohdot ovat tietysti ok. Jos matkailijat maksavat nytkin lähes koko laakson kulut 100 %, niin lisääkö tie matkailijamäärää (eipä juuri), väheneekö matkailijamäärä kylän alkupäässä ja lisääntyy loppupäässä (kyllä), alentaako tie matkailijoilta perittävä maksuja (ei), lisääkö tie rahaväen katteita ja tuloja (kyllä), muuttaako tie laakson elinkeinorakennetta perinteisiä elinkeinoja heikentäen (kyllä) ja houkutteleeko tie helpommin muuttamaan pois (kyllä). Pitäisi tutkia muiden alueiden kokemuksia ensin.

Istuin illalla terassilla ja puhuin pitkään nepalilaisen miehen kanssa. Kerroin, etten ymmärrä Nepalin sisäpolitiikkaa, vaikka olen hiukan yrittänyt seurata. Hän haukkui vallanpitäjät ja ymmärrän hyvin. Politiikka perustuu oman edun tavoitteluun. Nepal on ollut Transperancy international corruption indeksissä hyvin heikoilla sijoilla. Tämän matkan aikana luin aamupalalla sanomalehdestä, että maailman heikoiten investointeja houkuttelevia maita ovat Nepal, Afghanistan ja Pohjois-Korea.

Aamulla laakso jäi taakse ja uudet polut olivat edessä. Rimchessä käännyimme vasemmalle. Joen varressa oli Lama tea shop, joka oli perustettu 1984 samalla kun silta rakennettiin. Se silta oli nyt vanha, kivivyöryssä vaurioitunut ja hylätty. Uusi silta meni vanhan yli vinottain. Laajennetun kahvilan seinissä oli pahat halkeamat.

Jatkettiin Bamboon, jossa kaverin eräässä valokuvassa esiintyvän henkilön pitäisi olla. Hän oli kuitenkin lähtenyt naapurikylään. Paikan isäntä tunnisti valokuvan paikan. Samalla hetkellä tuli joku valtion tai kunnan virkamies papereiden kanssa ja halusi allekirjoituksen. En ryhtynyt selvittelemään mistä oli kyse, vaikka hieman kiinnosti.

Jokilaakso oli eläinrikas. Kalliojyrkänteessä oli isoja mehiläispesiä. Gurungit ovat mestareita jyrkänteiden hunajan kerääjinä. Netissä on mielenkiintoisia videoita ja elokuvia. Pesien alla kivikossa juoksi kaksi näätää. Apinoita oli metsässä, mutta vähemmän kuin monissa muissa paikoissa. Kaksi kaurista meni polun poikki takanani, minä en nähnyt, mutta kaveri näki. Tällä seudulla on kaverin mukaan myös punapandoja.

Kiemurainen polku nousi joen rannasta useamman sadan metrin verran ja siirryimme sivulaaksoa kohti. Yläpäässä oli kahvila Usang. Täällä olikin lähdössä tuttu pariskunta, jonka kanssa olin keskustelut moneen kertaan, esimerkiksi retkeilystä Suomessa. Annoin omat ja muutaman tutun yhteystiedot.

Matka jatkui korkeuskäyriä seuraillen kunnes laskeutui alemmas riippusillalle. Minkä jälkeen alkoi taas nousu ylöspäin. Tyypillistä Nepali flatia. Aikanaan saavuimme Thulo Syabruun, jossa oli taas modernit mukavuudet, kuten matkapuhelinverkko ja pyykinpesukone. Jäimme yöksi Hotel Snowfalliin.

 

Gosainkund

Päivämäärät 11.-15.11.2019, lähtö Thulo Syabrusta-saapuminen Katmanduun.

Ilta sähkövalon, verkkovirran, puhelinverkon ja hyvän kahvin piirissä. Joku oli käyttänyt lämpimän suihkuveden, mutta muuten oli länsimainen majoitus. Sisävessa on luksusta.

Solaa kohti oli tehty uusi oikopolku, joka ei kiertänyt Dursagangin kautta. Polkua ei näkynyt kartoissa. Matkalle osui E.V village ja majatalo. Pihalla oli rouva ja hän sanoi, että hänen miehensä nimi on kyllä Dorje. Hän katsoi valokuvia ja totesi, että kuvissa on hänen siskonsa mies, jonka nimi on myös Dorje. Kuvat menevät perille.

Mukharkan taloryhmä oli veikeä. Naapuritalosta juoksi aina välillä ulos vihainen isäntä, joka hakkasi peltivatia ja karkotti apinat pois kasvimaalta. Apinat kokoontuivat ryhminä aidan toiselle puolelle odottamaan tai kiipesivät puiden latvoihin. Meidän taukotalon isäntä laului ja soitti tungnaa, joka on kielisoitin. Hienot näkymät.

Polku nousi sinnikkäästi, mutta sopivalla jyrkyydellä. Polun varressa oli taukopaikka, shorten ja chautaara.  Siinä oli jätteitä hävyttömän paljon. Eikä suinkaan turistien jäljiltä.

1400 m nousun jälkeen saavuttiin Cholongpatiin. Nousu oli aika rankka, mutta varsinkin loppuosa noustiin varjossa. Paikoitellen oli kuuraa maassa. Majatalossa oli luontokuvaajia, jotka selailivat näytöiltä valokuvia ja videoita. Yksi heistä oli Chungba Sherpa, jolla on aikaisempaa historiaa Khumbussa.

Auringonlasku oli hieno. Hotellissa oli sisällä yöllä +4 C. Kun luontokuvaajat ja muut retkeilijät heräsivät aamuaikaiseen, kolisi koko lautahökkeli. Noustiin hieman ylemmäs näköalapaikalle, josta (muistiinpanojen mukaan) näkyivät Annapurna, Mardi Himal, Dhaulagiri, Himalchuli, Manaslu, Ganesh, Paldor, Tiibetin vuoria, ja Langtang Lirung. Maisemakuviin on tehty jälkikäteen tarkempaa analyysiä, klikkaa.

Kävellessä alkoi vatsassa tuntua oudolta, ensi kertaa reissun aikana. Söin illalla vaihtelun vuoksi fried local mushrooms with potatoes. Ei välttämättä ollut kovin hyvä idea. Tällä kertaa ei tullut katastrofia, mutta en ota sitä annosta toiste.

Koko harjanne oli maisemien puolesta hieno. Myös polku oli hyvin rakennettu, sillä Dhunchen ja Sing Gompan suunnasta saapuu pyhille järville ajoittain suuria määriä pyhiinvaeltajia. Tai saapuu idän suunnasta ja laskeutuu tähän suuntaan. Saavuttiin Gosainkundan järville. Majapaikkana oli Hotel Peaceful Lake.

Lähdin tauon jälkeen ylöspäin näköaloja katsomaan. Murmelin tyyppinen eläin vilahti. Kasvien vieressä oli nauloilla kiinni numeroituja metallilevyjä, selvästi oli jotain pitkäaikaista tutkimusta käynnissä. Tasan tunnin kuluttua olin korkeammalla näköalakukkulalla 4655 m korkeudessa. Sinne tuli jonkin ajan kuluttua neljä sherpaa ja kuusi slovenialaista. Juttelimme horisontissa näkyvistä vuorista. Samaa aihetta jatkettiin vielä illalla kameran näytöltä. Slovenialaisen ryhmän johtajalla oli paljon yhteistä jutusteltavaa minun kaverin kanssa, olivat molemmat reissanneet Nepalissa kymmeniä kertoja.

Aamulla kuului helikopterin pörinää ja se laskeutui järven viereen. Asiakas oli sairastunut korealainen täti. Näin illalla kuinka joku saapui hevosella ratsastaen. Sherpat kertoivat, että hänet oli tuotu hevosella Shing Gompalta asti. Oksenteli yön, ei pysynyt pystyssä. Tämä oli taas yksi osoitus vakuutusjärjestelmän väärinkäytöstä. Opas voisi lähettää sairaan asiakkaan jalkaisin takaisin Dhuncheen, mutta kukaan ei saa siitä taloudellista hyötyä. Joten opas tuo sairaan asiakkaan ylös, jolloin hänet on pakko pelastaa kopterilla. Opas saa oman osuuden, samoin toimisto, helikopteriyhtiö ja sairaala. Länsimainen vakuutusyhtiö maksaa. Lisäksi kopterin miehistölle tulee tilaisuus hakea pulloon pyhän järven vettä ja ottaa valokuvia.

Pidin lämpömittarin verhonarussa roikkumassa, jotta pystyin aamulla toteamaan, että sisällä oli lämpötila -2 C. Samoin laitoin pikkupyyhkeen siihen kuivumaan. Molemmat unohtuivat verhonarulle aamuhässäkässä, mutta ne olivat jo muutenkin käyttöikänsä loppupäässä.

Laurebinan sola on noin 4650 m korkea ja hyvin laakea alue. Voi olla huonolla säällä hankala. Siellä oli töppyrä, johon saattoi laittaa huiveja liehumaan. Lisäksi oli pyhiinvaeltajille rakennettuja kivisuojia. Niissä on ladotut kiviseinät ja porukka tuo pressut mukanaan.

Hieman alempana oli polun varressa korkeita katajaryhmiä, joiden välissä polku luikerteli. Kun oli laskeuduttu solasta kilometrin verran, oli polun ympärillä tuijametsikköä. Olo oli yksinäinen, ketään ei ollut näkynyt pitkään aikaan, oli hiljaista. Välillä liplatti pikkupuro.

Kun saavuttiin Ylä-Gopten majatalolle, oli pihalla laulavia ja tanssivia sherpoja, jotka huudattivat humppakonetta. Dawa ja Tenji. Jatkoimme hieman alemmas yöksi Gopten Namaste hotelliin. Siellä oli korona-pöytä ja ankara turnaus käynnissä.

Juttelimme illalla majatalossa itävaltalaisen pariskunnan kanssa. Mies oli töissä weltweitwandern.at ja kiersi maailmaa matkaillen. Heillä oli vedenpuhdistin mennyt tukkoon. Kaveri antoi heille puhdistustabletteja, koska meillä oli tippoja. Hieman auringonlaskun jälkeen, noin 18 maissa, kuului pihalta älämölöä. Tupakalle menneet äkkäsivät taivaankannen halki kiitävän satelliittijonon, jossa oli tusinan verran satelliitteja peräkkäin. Jälkikäteen selvisi, että nämä olivat Skylinkin satelliitteja, jotka vielä odottivat ripottelua lopullisille paikoilleen avaruudessa. Valokuvat eivät onnistuneet.

Aamulla matka jatkui jälleen jalkapatikassa hienoja polkuja pitkin. Aika pian tuli selkä edellä vastaan yhdysvaltalainen naisryhmä ja henkilökunta. Pidettiin yhdessä taukoa Thadephatissa ja jatkettiin samaa matkaa seuraava väli lounaspaikalle saakka. Heillä oli käynnissä jonkinlainen hyväntekeväisyystrekki ja olivat jatkamassa seuraavaksi Bardian kansallispuistoon. Harjanteelta tuli näkyviin aikavan uusia laaksoja ja vuoria. Aivan kuin myös Chamlang olisi näkynyt idässä (jälkikirjaus: tuskinpa).

Seuraava taloryhmä oli Magingoth. Siellä oli nurmikentällä sotilasleiri. Luutnantti N. Gurung piti käskynjaon ja lähetti partion matkaan. Juteltiin jonkin verran inttijuttuja. Hän toivoi, että emme ota valokuvia.

Päivä kului ja piti alkaa suunnittelemaan loppupäivän ohjelmaa. Lisättiin vauhtia ja saavuimme Kutumsangiin juuri auringon laskiessa klo 17.20. Kylän laidalla oli iso sotilasleiri, jonka portilla kävimme lisäämässä nimet kirjoihin. Majapaikka oli Himalayan New Lodge, jonka ruokasalin kirkkaat loisteputket ovat jääneet jostakin syystä mieleen.

Seuraava etappi oli napakka kävely bussipysäkille, joka sijaitsi Gul Bhanjyangissa koulun vieressä. Herätys oli 5.30 ja kävelemään lähdimme 6.30. Saavuimme bussipysäkille juuri parahiksi 7.50, mutta tänään ei jostain syystä lähtenyt klo 8.00 bussi. Syynä oli todennäköisesti se, ettei bussi ollut edellisenä päivän saapunut. Nautimme sen sijaan aamupalaa kahviossa. Seuraava bussi toi koululaisia ja lähti 9.40. Kyyti oli suurimman osan pomppuista ja nykivää. Bussi oli pitkät matkat täynnä matkustajia. Meidän tavarat olivat katolla sadesuojiin käärittyinä, mutta kyllä ne pölyyntyivät siitä huolimatta. Katmanduun saavuimme 16.20. Oli puuduttava matka ja vahvisti aikaisempia kokemuksiani bussimatkustamisesta Nepalissa.

 

Kaupunkilomaa Katmandussa ja Pokharassa

Seuraavaan on koottu tarinoita kaupungista ja matkustamisesta retkikohteisiin. Vinkki dokumentointiin: käytä sanelukonetta kävellessä tai talleta ääniä eri tilanteissa, kirjoita illalla muistikirjaan, ota valokuvia, täsmää puhelin ja kamerat samaan aikaan.

Saavuimme Katmanduun Tiharin viimeisen päivän eli Bai tikan aikaan. Paikkoja oli kiinni, liikenne rauhallista. Illan suussa jokin kulkue mekasti Thamelissa.

Arkiaamuna kävelimme hotellia vastapäätä olevaan puhelinkauppaan hankkimaan prepaid-liittymät. Halusin Nepal Telecomin koska se toimii paremmin Langtangin laaksossa. Olin huomannut tiedon Tripadvisorissa. Myyjä kuitenkin taivutti minut ottamaan Ncellin, koska siellähän on uusi puhelinmasto ja kuuluvuus on samanlainen. Mikä tietysti osoittautui p-puheeksi. Myyjä sai paremman välityspalkkion. Sherpatkin sanoivat myöhemmin ettei Ncell kuulu laaksossa. Niinpä, olen kyllä huomannut! Onneksi ei tullut tarvetta.

Hankin kymmenen vuotta sitten samassa kaupungissa uuden retkitakin, joka on erinomainen. Sivutaskujen vetoketjun reistasivat ja jätin takin räätälille vetoketjujen uusimista varten. Korjaus kesti päivän ja oli edullinen. Kysyin onko zipperit vaihdettu, koska olivat aivan samanlaiset kuin alkuperäiset. Katso, toimii hyvin! Niin toimi. Pari kuukautta. Mutta tässä olivat reissun huijaukset eli pienellä selvisimme tälläkin kerralla.

Kävin moikkaassa Explore Book Servicessa Matin vanhaa tuttua. Kävimme Map Centressä eli Himalaya Maphousen myymälässä tutkimassa karttoja ja kirjoja. Jututettiin Pawania, joka on kaverin vanhoja tuttuja. Jälkeenpäin minulle selvisi, että yhtiö on myös kustantanut Matin kirjan englanninkielisen laitoksen.

Nirmal Purja oli juuri saanut noustua kasitonnisille ennätysajassa ja saapui samana päivänä Kiinasta Katmanduun. Kyselimme ravintolassa, että missäköhän bileet järjestetään. Kukaan ei ollut kuullutkaan miehestä. Myöhemmin luin lehdestä, että joku paikallinen pankki oli nimittänyt hänet ”Heroes of Nepal”.

Lähdimme Katmandusta jeeppikyydillä Syabru Bensiin. Varasimme neljä paikkaa kolmelle miehelle, jotta oli väljempää. Autossa oli 3+4+2 henkeä. Lähtö hotellilta 7.00, kehätieltä 8.00 ja perillä olimme 15.15. Puolivälissä ihmettelin kun ranteessa värisi. Urheilukello ilmoitti, että päivän liikuntasuoritus oli täyttynyt tärisevässä autossa.

Gosainkundan ja Helambun  trekiltä lähdimme siis paikallisbussilla Katmanduun. Bussi toi lapsia kouluun ja otti meidät kyytiin. Reput ja muut isot matkatavarat laitettiin katolle. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa reppuun sadesuoja päälle, varsinkin sateella, mutta muutoinkin. Repun sisälle kertyvän pölyn määrä on näin pienempi.

Useamman tunnin matkaa paikallisbussissa ei voi suositella kenellekään. Seisomapaikka on todennäköisin kohtalo ja koska tiet ovat muhkuraisia, tulee keskittyä pystyssä pysymiseen. Paitsi tosi täydessä bussissa ei pysty kaatumaan. Joskus lehdessä luki, että Nepalin bussiturmassa kuoli 17 henkeä ja loukkaantui 52. Eivätkä bussit ole kovin isoja.

Pieni mysteeri on linja-autoasemien sijainti eri puolilla Katmandua. Bussit lähtevät ja saapuvat oikean suunnan päätien varrelta. Pitkän matkan bussit lähtevät aikasin, suurin piirtein 4.30. Lyhyelle matkalle lähtevät auringonnousun aikaan ja muutaman kerran sen jälkeen päivän mittaan. Yleensä bussit eivät liiku yöllä, päällystetyillä pääteillä jonkin verran.

Katmandussa on paljon koettavaa ja nähtävää. Ensimmäiseksi menimme parturiin ja sitten hierojalle. Aikaisempina vuosina yhtä paikkaa Boudhassa piti kaverin tutun tuttu ja siellä oli saanut hyvät alennukset. Nyt alennuksia ei herunut, koska paikan pitäjä oli vaihtunut. Saatiin kuitenkin jumissa olevat jalat ja selät kuntoon.

Oppaamme hankki nopeasti meille kolmelle liput pikkubussiin Pokharan matkaa varten. Olimme päättäneet mennä Mardi Himalin trekille, joten hän hankki Katmandussa myös TIMSit ja ACAn pääsymaksut, jotta voidaan heti startata polulle. Viisasta taktiikkaa kaupungissa oleiluun on, että aina ollaan tulossa tai lähdössä trekille. Jossakin vaiheessa on pakko pitää välipäivää ja silloin voi kierrellä nähtävyydet.

Pikkubussi ja luksusbussi ovat kelvolliset vaihtoehdot. Maastoautossa ja paikallisbussissa on sen verran pomppuista menoa ja hikinen tunnelma, että herkkävatsaisten on syystä varata oksennuspussi valmiiksi. Varsinkin jos on erehtynyt hankkimaan kankkusen.

Ajelimme pikkubussilla länteen ja pysähdyimme perinteisellä taukopaikalla. Siitä näkee pidemmän matkan kiemuraista alamäkeä ja liikenteen äänet kuuluvat hyvin. Liikenne on pelottavaa. Hieman pidemmällä Fishlingin kohdalla liikenne pysähtyi täysin. Arvelimme liikenneonnettomuutta. Koska kumpaankaan suuntaan ei ollut liikennettä, kiertelin lähialueella, mutta luin myös kirjaa. Stoppi kesti 3 tuntia. Syynä oli tiesulku. Edellisenä yönä oli Fishlingissä ollut kapakkatappelu ja poliisi oli tullut rauhoittelemaan. Tapahtumassa oli menehtynyt yksi kyläläinen. Seuraavana päivänä olivat kylässä päättäneet, että Nepalin kahden suurimman kaupungin välinen maantie suljetaan nyt heti. Koska kylä sijaitsee Muglingista itään, oli suuri osa Intian suunnan liikenteestä myös seisokissa. Noin kilometrin päässä meidän pysähdyspaikasta näinkin tien vieressä ison ryhmän mellakkapoliiseja, jotka olivat tulleet Pokharasta purkamaan tiesulkua. Menetin hienon kuvaustilaisuuden, koska ajattelin syyksi liikenneonnettomuuden, jonka kuvaaminen ei tosiaankaan kiinnosta.

Viivytyksestä johtuen emme ehtineet enää samana päivänä polulle, vaan menimme tuttuun hotelliin yöksi.

Mardin trekin jälkeen olimme pari päivää Pokharassa. Vierailimme vanhan lentokentän lähellä Mountain Museumissa, joka on yleismuseo vuoristokulttuurista, historiasta, geologista ja tietysti myös vuorikiipeilystä. Tämä on vierailun arvoinen kohde.

Eipä tälläkään kertaa maleksittu kylillä enempää, vaan kävimme NTB:n konttorilla padon lähellä hankkimassa eri väriset TIMSit ja maksamassa uuden kerran ACAn pääsymaksun. Seuraavana aamuna lähdimme maastoautolla kohti Siklesiä.

Kun kolmannen kerran saavuimme Pokharaan, oli tunne sellainen, että nyt on kävelty vuorilla tarpeeksi. Pilviset päivät jatkuivat edelleen, joten pohjoispuolen vuoristo ei näyttäytynyt kuin hetkittäin. Phewa-järven länsipuolella olevalla kukkulalla on japanilaisella rahoituksella rakennettu buddhalainen muistomerkki. Pagodan laatoista pystyy lukemaan nepalilaisen hallintokulttuurin epäkohdista. Paikan peruskivi on muurattu jo 1970-luvulla, mutta sen jälkeen paikalliset päättivät, että kukkulalle on muuta käyttöä. Mikä tarkoittaa sitä, että japanilaiset eivät olleet suostuneet lahjomaan taas uutta ryhmää paikallispoliitikkoja. Uusi peruskivi muurattiin 18 vuoden tauon jälkeen 1990-luvulla ja siinä vaiheessa ideassa mukana oli myös pääministeri.

Hotellin johtava työntekijä oli lähdössä samana päivänä Katmanduun kuin me, joten hän hankki kolme lippua luksusbussiin. Lähtöpäivä oli kuitenkin paikallisvaalien äänestyspäivä, mikä perinteisesti tarkoittaa moottoriajoneuvojen käyttökieltoa. Ilmeisesti joskus on ollut mekkalaa kun on tuotu porukkaa rettelöitsemään äänestyspaikoille. Kielto julistettiin hyvissä ajoin. Meille tästä tuli ongelma, koska myöskään taksit eivät saaneet lupia. Meillä oli tavaraa niin paljon, että 2,5 km kävely kukon laulun aikaan ei kiinnostanut. Jostakin hotellin heppu kuitenkin taikoi luvallisen kuljettajan ja niin yksinäinen auto lipui tyhjiä katuja pitkin kohti bussiasemaa.

Oli jännä seurata miten hikisiä turisteja kiirehti asemalle jalkaisin isojen reppujen kanssa. Bussien lähtöaika oli jo ohitettu. Asema oli muutenkin eri paikassa kuin normaalisi. Ehkä varsinaisella asemalla oli parantamistyötä tms. käynnissä. Joka tapauksessa liikenne päätiellä oli kerrankin asiallista. Pysähdyimme tauolle ja tien lähellä pystyi kerrankin seisoskelemaan ja juttelemaan.

Lopuksi oli mahdollista viettää kaupunkiloman päiviä, kuten oli suunniteltukin. Raggae Barin keikan lisäksi kiersimme normaalit turistikohteet, vaikka on ne nähty jo aiemmin. Ne ovat hienoja.

Kirja- ja karttakauppoja kaupungissa riittää. Kannattaa miettiä omaa ostoslistaa jo etukäteen. Myös matkalaukussa on syytä olla tilaa.

Lentoasemalle on syytä varata aikaa. Jono ulottui ulko-ovelle saakka. Jotenkin meidät kuitenkin vinkattiin ulko-ovelta sivuun ja menimme parin oven kautta koko jonon ohi matkatavaroiden läpivalaisuun. Se oli kätevä reitti, mutta en osaa sanoa miten se onnistui. Tällaisia tilanteita varten on hyvä pitää sopivia seteleitä nopeasti saatavilla.

 

Mardi Himal

18.-22.11.2019 Pokhara-Pokhara

Aamulla taksi Kandeen. Pokharan ja Baglungin välinen päätie oli remontissa, joten kuski ajoi Sarangothin kautta maisemareittiä. Alkuun reitin valinta ihmetytti, mutta kun päästiin päätielle sorakasojen ja kuorma-autojen väliin, syy selvisi.

Kandessa pidettiin pieni teetauko ja keskusteltiin matkamuistojen myyjien kanssa. Ostin hieman erikoisempia avaimenperiä tuliaiseksi. Polun lähtö oli merkattu hyvin kyltillä.

Aluksi polun paikalle oli rakennettu tie, mutta aika pian päästiin hyvälle polulle. Ylämäkeä hikisenä kiivetessä muistin, että juuri tähän tilanteeseen olin ostanut Khumbu Kölschin hotellihuoneen jääkaappiin jäähtymään. Unohtui aamulla sinne. Päivä oli pääosin hikinen ja pilvinen.

Puolen toista tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Australian Campiin, jossa nautimme lounaan. Hieman tämän jälkeen oli papereiden tarkastuspiste, mutta opas ei odotellut meitä sen kohdalla. Virkailija oli tiukkana, että meillä pitää olla alkuperäiset paperit. Valokuvat kännykässä eivät riittäneet. Opas ei vastannut puhelimeen, joten jätin repun ja lähdin kävelemään eteenpäin. Muutaman minuutin päästä hän odotti polun sivussa ja palasi hoitamaan paperityöt.

Pitam Deuraliin saavuimme aikaisin iltapäivällä ja päätimme jäädä siihen. Majapaikkana Nice View Lodge, oma vessa. Porukkaa liikkui paljon ja hiljalleen paikka täyttyi. Illalla ruokasali oli tupaten täynnä. Ranskalaisia useita ryhmiä, venäläinen ryhmä aivan uusissa varusteissa, japanilaisia sekä brittikundi, jonka kanssa puhuttiin paljon. Muistaakseni hän oli Portsmouthista. Hän oli ollut tällä lomalla myös Langtangissa. Yksinään käveleviä oli jonkin verran, mutta yleensä ihmiset olivat ryhmissä tai vähintään oli kantaja mukana. Yhdellä rankalaisella ryhmällä taisi olla kasviretki meneillään.

Aamulla starttasimme perinteiseen tapaan ennen kahdeksaa. Tästä eteenpäin polku oli rakennettu vain matkailun tarpeisiin. Reitti noudatti jyrkkäpiirteistä harjannetta, jossa ei voi viljellä laajasti. Vuohia ja kotieläimiä näkyi pienistä pihapiirissä jonkin verran. Keittotauko Hillsidellä, jossa heppu rakensi uutta lodgea. Hänellä oli toistaiseksi bambukatos, jossa pystyi hiukan valmistamaan hyvää inkivääriteetä ja pussikeittoja. Myöhemmin pidettiin Forrest Campilla kahvitauko ja siellä oli ulkomaalaisia paljon ja isoja ryhmiä.

Minulla paloi käämit itänaapurin hepun kanssa. Hän oli liikkeellä neljän naisen kanssa, joilla oli uudet varusteet. Hänellä oli itsellä käytetyt, oli kokeneen oloinen ja kovakuntoinen. Mutta huudatti musiikkia repun päällä olevasta kovaäänisestä koko ajan kävellessä. Kerroin mielipiteeni kovaan ääneen. Tämän jälkeen hän vältteli minua ja piti kajarin hiljaisella minun lähellä.

Saavuimme kolmen jälkeen Low Campiin. Majoituttiin ensimmäisenä vasemmalla olevaan majataloon, mutta siinä oli vieressä jo uutta rakenteilla. Tilanne voi olla muuttunut. Kävin illalla hieman kävelemässä ja polkujuoksukilpailun reittimerkkejä oli jonkin verran jäljellä. Kisa oli Annapurna Trail Marathon ja juostiin 25.10.2019.

Nepalilaiset oppaat ja kantajat pelasivat korttia patjoilla. Nepalilainen trekkiryhmä soitti kitaraa ja lauloi, otin videota. Meidät kutsuttiin Katmanduun Reggae Bariin parin viikon päästä sunnuntaina, siellä olisi keikka. Ryhmän mukana liikkui skotti ja he kuvasivat Salomonille polkujuoksuklippejä matkan varrelta.

Pilvisyys oli vaivannut viime päivänä, joten kiirehdimme aamulla pihalle katsomaan auringonnousua. Macchapucchre näkyi vihdoinkin. Mutta pilvet nousivat nopeasti ja tihkutti myös hiukan, mutta se onneksi loppui. Kasilta olimme taas liikkeellä.

Polku jatkui harjannetta. Yläosassa tuli vastaan iloinen yllätys, Espresso Bar, joka tarjoilee aitoa kahvia, ehdottomasti parasta koko harjanteella. Puolen päivän aikaan saavuimme ylimpään taloryhmään eli High Campiin, jossa majoituimme Magic Mountain -majataloon. Siellä oli myös Cascade Nepalin musiikkoryhmä, kaksi suomalaista, kolme thaimaalaista ja kaksi japanilaista. Mukavaa illan viettoa.

Heräsin klo 4.50 ja lähdin vartin päästä kävelemään harjannetta ylöspäin. Vahva polku, otsalamppuja näkyi paljon edessä ja takana. Yhdessä kohdassa oli kyltti, jossa osoitettiin helpompi reitti ylös harjanteen sivuitse. Tästä huolimatta nepalilainen tai intialainen ryhmä jatkoi harjannetta, jonka reitti oli heille aivan liian vaativa. Ohittaminen ei onnistunut pitkään aikaan, joten tulin takana. Väittivät, että eivät olleet huomanneet helpomman reitin opastetta.

Aurinko nousi klo 6.28 ja silloin olin harjanteella P3900. Näkymät olivat hienot, pilvisyys oli vähäistä. Porukkaa oli noussut vielä ylemmäs, mutta minulle tämä riitti hyvin. Tulin helpomman polkuosuuden alaspäin ja sitä pystyi lähes juoksemaan. Takaisin leiriin 7.45 aamupalalle.

Oppaan oikeassa polvessa oli jotain vikaa. Langtangissa vikaa oli vasemmassa ja vanha vaiva oli jo parantunut. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, joten jatkettiin alaspäin. Käännyttiin Forrest Campin jälkeen länteen alaspäin, kohti lähintä kylää. Saavuimme >Landrukiin kolmen jälkeen. Enää ei ollut lähdössä autoja Pokharaan, joten jäimme Peaceful Lodgeen yöksi. Landrukin läpi kävelimme vuonna 1986. Juttelin asiasta myös kioskin pitäjän kanssa. Hän keräsi lisätienestiä rahoittaakseen lasten opiskelun Pokharassa.

Aamu oli taas kaunis ja Annapurnalle näkyi hyvin. Lähdimme linjajeepillä klo 9.20. Muistiinpanojen mukaan ajoimme alussa 1.50 eli lähes kaksi tuntia ykkösvaihteella. Saavuimme Pokharaan klo 12.20. Hyvästelimme oppaamme, joka lähti saman tien bussilla Katmanduun. Parin päivän päästä saimme viestin, että kuvantamisen perusteella polvessa ei ollut vakavaa vammaa. Hotellilla sanottiin ”Sir, there is somethings that belongs to you” ja sain olutpulloni takaisin (kassakaapista?).

 

Sikles – Tangting – Yangjakot – Tiwaridanda

Tämä viimeinen osuus on se, joka on mietityttänyt eniten jälkikäteen. Tässä on aihetta jatkoprojektiin. Katso kartta. Vaihtoehtoisia nimiä: Sikles=Siklis, Tangting=Tantin, Yangjakot=Thumakodada, Tiwaridanda=Saure Bhanjyang.

Olimme Pokharassa ja vielä oli aikaa jäljellä muutaman päivän kävelyretkeen melko lähellä. Päätimme mennä Siklesiin ja kävellä sieltä kohti Begnas Talia ja Pokharaa sen mukaan, miten intoa riittää. Tutun oppaan piti lähteä mukaan, mutta hänen äitinsä oli joutunut yöllä sairaalaan vatsavaivan vuoksi, joten hän ei lähtenytkään. Lähdimme Pokharasta maastoautolla klo 11:50 ja perillä Siklesissä olimme klo 16:25. Tähän parin tunnin ja 43 km matkaan kului aikaa 4,5 tuntia. Syynä olivat runsaat odotukset tietöiden vuoksi. Pidimme myös lyhyen lounastauon.

Nepalin vuorilla käytetään pääasiassa kahden tyyppisiä moottorijuhtia: Tata-linja-auto ja Mahindra-maastoauto. Niillä pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin minun ei tulisi mieleenkään ajaa. Maantiet on linjattu parhaan taidon mukaan tie joka kylään -periaatteella. Vuorten alarinteillä on paljon uusia tieuria, joiden rakentamisesta on maksettu palkkio. Ylläpidon kanssa on niin ja näin ja osa pikkuteistä jää unohduksiin. Ilmeisesti kyläläiset pitävät itselle tärkeitä pikkuteitä yllä jotenkin yhteisesti. Täytyy selvittää. Isommat tiet rakentaa ja ylläpitää projektit.

Maastoauton kuljettaja huomasi ajan kuluvan ja paluumatka valoisan aikaan olisi mahdotonta. Hän pysähtyi pariin kertaan keräämään polttopuita kattotelineelle. Todennäköisesti hän yöpyi lähellä Siklesiä jollakin levityksellä. Kun kyselimme Pokharassa kyytiä, saimme poskettoman kalliita tarjouksia. Suhteilla löytyi luotettava ja kohtuuhintainen kuljettaja. Hän sai luvatun taksan lisäksi muhkeat tipit.

Siklesissä meitä oli vastassa Maila dai, joka pitää majataloa Namaste Guest House. Maila tarkoittaa keskimmäistä ja dai veljeä. Hänen oikea nimi on Dhan Gurung. Pätevä kaveri ja hyvä majatalo. Tapasin hänen siskon sattumalta Kirkkonummen ja Vihdin rajamailla seuraavana vuonna. Nepaliporukka oli viikonloppuretkellä polun vierellä ja menin juttelemaan.

Sikles on hieno kylä. Tutustuimme siihen illalla otsalamppujen kanssa ja seuraavana aamuna laajemmin. Kylän keskellä on näkötorni. Kävelimme myös Kapuche-järvelle menevää polkua parin kilometrin verran. Lehdissä on ollut juttua, että Siklesiin rakennettaisiin köysirata turisteille. Näkymät Annapurnan ja Lamjungin ketjuille olisi hienot. Katmandun lähellä on Chandragirin köysirata aika paljon paremmalla paikalla.

Tangting on hieman pienempi kylä laakson toisella puolella. Myös tämä kylä oli hieno. Mutta erityisen hieno oli kylien välinen laakso. Kiva polku viehättävien kunnaiden ja heinäkekojen kautta. Joen jälkeen tuli vastaan tieura, joka laski kylästä joelle. Ilmeisesti jotain voimalatyötä täälläkin. Vanhaa polkua pystyi kuitenkin seuraamaan vaivatta, ei ollut tarvetta kävellä tietä pitkin, paitsi loppupuolella.

Tantingissa menimme majataloon Tangting Guesthouse & Restaurant, koska Maila dai suositteli. Näin tämä systeemi matkailualalla toimii: joku tuntee autonkuljettajan, joka tuntee majatalonpitäjän, joka tuntee toisen majatalonpitäjän. Kaikki hyötyvät kun matkailija saa hyvän palvelun ja palveluntuottajat ovat tuttua porukkaa, joka luottaa toisiinsa.

Tie saapuu kylään lännestä ja tie työmaalle ohittaa kylän alapuolelta. Tien linjaus on onnistunut Tangtingin kohdalla. Laakson toisella puolella näkyi samaa ratkaisua: kylä on jätetty ennalleen ja tie ohittaa ala- tai yläpuolelta. Bussipysäkkiä varten saatetaan joutua tekemään sivutietä jonkin verran.

Kylässä oli paljon perinteisiä kivilaattakattoja, mutta myös peltikattoja näkyi yleisesti. Syksyllä oli jonkin verran kukkaloistoa. Väestöä kylässä vielä riitti, mutta selvästi näkyi väestön vinouma. Kylissä on lähinnä nuoria lapsia, heidän äitejä ja isovanhempia. Työikäistä väestöä ei näkynyt. Pelloilla ja laitumilla näkyi jonkin verran. Joku nuori länsimaalainen nainen kylässä asui, koska hän juoksi aamulenkillä terassin ohi kun joimme aamukahvia. Polku kohti Karapu Dandaa löytyi, sekin kiinnostaa.

Emme löytäneet karttaan merkityn polun lähtöpaikkaa. Suurin syy oli siinä, että emme keskittyneet etsimään sitä riittävästi. Toinen syy oli siinä, että samana ja edellisenä vuonna julkaistuista kartoista puuttuivat nämä tiet kokonaan.  Minulla oli puhelimessa Osmand, mutta se oli samalla tavalla vanhentunut tiestön osalta. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin on tilanne toinen. Joten käpyttelimme joelle saakka. Jossakin vaiheessa olisi ehkä voinut oikaista ja säästää nousua sata metriä. Mutta meidän silmissä kiilteli sillankorvan bussipysäkillä oleva kahvio. Joka oli suljettu.

Kahvion ja bussipysäkin vieressä oli iso kyltti Yangjakot ->. Harjannetta myötäilevältä polulta pääsi seuraamaan laakson pohjalla vesivoimalan rakentamista ja lähirinteellä sadokorjuuta. Vesivoimassa voi olla Nepalin tulevaisuudesta paljon kiinni. Tällä hetkellä Persianlahden maissa työskentelevät siirtotyöläiset tuottavat suurimman osan tuloista. Jonkin ajan kuluttua energian myynti Intian loppumattomille markkinoille voi olla pelastus, jos maiden väliset poliittiset suhteet toimivat. Jos kotimaista sähköä on tarjolla, vähenee tuontipolttoaineiden käyttö ruuanvalmistuksessa ym.

Yangjakotissa löytyi majatalo, jonka nimi oli Rock On. Isäntä oli mukava nuorimies, joka harrasti mehiläistarhausta. Iltapimeällä työikäisiä nuoria aikuisia kokoontui pihanuotiolle grillailemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Selvästi huomasi, että olimme odotettuja asiakkaita ja asiakkaita on ollut ilmeisen vähän viime aikoina.

Seuraavana aamuna kävin pyörähtämässä ACAP:in toimistossa, koska meillä oli trekkiluvat kunnossa ja tulisi tällekin reitille tapahtumia päiväkirjaan. Virkailija katseli urheilua TV:stä. Pyykit olivat jo kuivumassa aamuauringossa. Talossa näytti olevan toimisto ja asunto vierekkäin.

Tärkeissä nepalilaisissa kylissä näyttäisi olevan kylän portti ja jokin ylpeydenaihe, esimerkiksi iso vesiallas tai näkötorni. Tärkein on kuitenkin tie, vaikka se muuttaa elinkeinorakennetta huomattavasti. Me lähdimme bussipysäkin vierestä, kylän portin alitse ja vesiallasta sivuten kohti seuraavaa kylää vanhaa polkua seuraten.

Tällä kertaa kiinnitimme huomiota muuttuneen tie- ja polkuverkon käänteisiin. Vanhan polun lähtö oli jäänyt uuden tieluiskan katveeseen, mutta löytyi. Sitä pitkin olikin hyvä lasketella 700 m alemmaksi joen varteen. Polku oli muutamaa kiviaskelmaa lukuunottamatta mukavan loivaa maapohjaa. Matkan varrella pääsi taas näkemään ihmisiä maatöiden parissa. Kahdeksan kilometrin ja reilun neljän tunnin kuluttua saavuimme joen rantaan, sillan korvalle. Siinä oli hyvä syödä lounasta, tehdä pikkuostoksia, katsella ihmisten touhuja ja pohtia maailman menoa.

Ylitimme maantiesillan, mutta palasimme tutkimaan viereistä jalankulkusiltaa. Brittien ja Intian gurkhasotilaiden piirissä on yhdistyksiä, jotka tukevat Nepalin maaseudun kulkuyhteyksien kehittämistä. Tästä etelän suuntaan oli kehitystä tapahtunut melkoisesti. Vanhat polut joelta solaan olivat pahasti umpeutuneet ja kokonaisia talokuntia oli kadonnut. Siis karttamerkintöjen perusteella. Tilalla oli soratie, jota vikkelät moottoripyöräilijät, kuorma-autoilijat ja linja-autonkuljettajat hyödynsivät. Polku olisi ollut aika suora, mutta tiellä ei voi olla niin jyrkkää pituuskaltevuutta, joten serpentiinejä oli tehtävä.

Saavuimme solaan Tiwaridandan kylään. Solaan tuli myös koppiauto, joka oli saapunut laakson kaupalle kun olimme sieltä lähdössä. Se oli jakeluliikenteessä. Kiinnitimme huomiota autoon, sillä kaikki kylän kolme majapaikkaa oli kiinni. Olisimme mielellämme jatkaneet vielä yhden päivän Begnas Talin seudulle, mutta nyt oli kävelty jo tälle päivälle riittämiin. Olimmehan lomalla. Auto oli menossa Pokharaan, mutta umpinaisessa tavaratilassa matkustaminen ei todellakaan kiinnostanut.

Tilanne ratkesikin kätevästi kun Thumsikot-Pokhara -linjan auto kurvasi keskelle risteystä parkkiin. Jep jep, no niin, siinähän se. Ei tarvinnut juurikaan keskustella vaan lähdimme auton suuntaan ja hyppäsimme sisälle. Nyt oli sen verran väljää, että myös reput pystyi ottamaan sisälle.

Tätäkin tietä parannettiin useissa kohdissa. Bussikuski oli todella kireänä, ajoi holtittomasti ja huuteli matkustajille. Luin lehdestä, että bussikuskien työsuhteet ovat yleensä keikkakohtaisia. Yhtiö siis palkkaa kuljettajan yhdelle edestakaiselle matkalle, jolloin yhtiö välttää työnantajavelvoitteet. Tämä johtaa lepoaikojen riittämättömyyteen ja kuljettajien työturvallisuuden heikkenemiseen. Useat bussiturmat johtuvat kuljettajien ylirasituksesta. Merkittävä osa turmista johtuu myös heikosta kalustosta.

Joitakin kustannuksia, jotka on esitetty viimeiselle osuudelle ja kahdelle hengelle yhteensä. Kurssi oli 1 € = 123 NPR.

• Trekkiluvat 10 000 NRs.
• Maastoauto Pokhara-Sikles 8 000 NRs. (poikkeuksellisen edullinen)
• Yöpyminen kylässä majatalossa 2600-3200 NRs., sisältää päivällisen ja aamupalan
• Lounas matkan varrella 180 NRs.
• Bussi Tiwaridanda-Pokhara 150 NRs.
• Taksi bussin päättäriltä hotellille 400 NRs.
• Retkivaatteiden pyykinpesu 800 NRs.

---