Vuoristovaelluksella Pokharan ja Katmandun alueella

Tällä kertaa retki ei suuntautunut Himalajan päävuorijonon alueelle vaan sen eteläpuolella oleville matalammille kukkuloille. Retkeilykokemusta Nepalissa, ja vuoristoissa yleensä, on kertynyt minulle niin paljon, että pystyn suunnittelemaan ja toteuttamaan sellaisen retken kuin huvittaa. Kirjoitin nyt myös tarinaa riskienhallinnan näkökulmasta. Tekstin lopussa on kustannuserittely.

Autossa istuminen vuoristoteillä on minulle piinaa. Tällä kertaa päätin aloittaa retken erityisen hyvällä fiiliksellä, joten lensin saman tien Katmandusta Pokharaan. Ostin lentolipun vasta Katmandussa, koska aina on mahdollisuus mitä kummallisempiin tapahtumiin. Ulkomaan terminaalissa on matkatoimisto (Top of The World Adventure) ja ostin 100 euron lipun siellä. Tämän jälkeen kävelin terminaalin vieressä olevalle pysäkille, josta ilmainen nonstop shuttle bus lähtee kotimaan terminaalille. Matkaa on 600 m ja taksikuskit pyytävät matkasta USD 5. Sillä hinnalla pääsisi kaupungilla 5 km.

Pokharan lentoasemalla on pakko ottaa taksi jonosta, sillä In Drive -kuljettajat eivät väkivallan uhalla saa noutaa asiakkaita tältä tolpalta. Eipä taksi paljoakaan kustanna, muutaman euron. Kysyin kuskilta miten lentokentältä riittää asiakkaita. Surkeasti, sillä olin vasta päivän kolmas asiakas. Olisi kyllä tosi hieno juttu, jos Pokharaan pääsisi suoraan vaikka Delhistä, mutta tuskin onnistuu lähivuosina.

Annapurnan retkeilyalueen pääsymaksun voi maksaa Pokharassa Lakeside Rd. varressa, siinä on kaikki toimistot samassa rykelmässä: NTNC, ACAP lipputoimisto, NTB, Immigration office ja turistipoliisi. Toimisto aukeaa klo 8. Ajoin sinne paikallisbussilla, mikä maksoi 0,4 euroa. Eipä taksikaan kallis olisi, vaikka hinta onkin kymmenkertainen. Samalla matkalla kävin Lakesidella ostamassa retkikaasua.

 

Retki 1

Olin saanut aiemmin ajatuksen tutustua Pokharan seudun kyliin kävelemällä Gurung Heritage Trailin, joka alkaa Thumsikotista ja päättyy Khudiin. Jotta vältän bussissa istumisen, suunnittelin alkuun kolmen päivän retken, joka alkaa Pokharassa gurkhamuseolta. Siitä pääsee polkua pitkin Armalan ja Aatigharin kyliin. Thakissa ei ole majataloa, mutta Sacred Hill Hotel on kylän yläpuolella parhaalla näköalapaikalla. Thakista pääsee hilpaisemaan Thumsikotiin yhdessä päivässä, ensin kaksi kilometriä alas joelle, jonka varressa polkuja ja teitä kävellen Thumsikotiin. Näin myös tein.

Thumsikotista lähdin ylös kohti Nagidharia. Täälläkin oli rakennettu uusia teitä, mutta ikivanhoja polkuja löytyi myös kuljettavaksi. Sää jatkui sateisena ja kun polku päättyi sopivasti tien viereen bussikatokselle, päätin pitää  siinä tee- ja keittotauon. Tällöin huomasin kengänpohjan irvistävän. Pohjan liimaus oli pettänyt. Olin arvioinut kotona kummat vanhoista retkikengistä ottaisin mukaan ja lopulta jättäisin retken päätyttyä. Arvasin väärin. Mutta ei hätää. Olin ottanut aiemmin tien vieressä kivikorityömaalla lojuneen 2,5 mm teräslangan, josta taivutin pohjan alle tuen. Tein molempiin päihin lenkin ja sidoin virityksen paikalleen varakengännauhalla.

Sen sijaan, että jatkaisin 5-7 päivää rikkinäisellä jalkineella, päätin kierrellä ensin Gahaten kylää ja palata samana päivänä Pokharaan kenkäostoksille. Kylä oli oikein viehättävä ja ihmiset ystävällisiä. Palveluita ei ollut, mutta sain teetä ja rotia kun jutustelin aikani yhden perheen kanssa. Laskeuduin joen varteen ja Thumsikotin liepeillä pääsin päivän viimeiseen bussiin. Bussimatka oli taas aivan hirveää ryskytystä.

Pokharassa on ollut jo pitkään Sherpa-liike ja siellä myydään La Sportivan kenkiä, länsilaatua länsihinnalla. Tiesin tämän, joten en mennyt sinne heti vaan aloitin etsimisen muista liikkeistä. Ei ollut helppo löytää hyviä kenkiä. Löysin kuitenkin Salomonin polkujuoksukenkien tapaiset, mutta Aasian markkinoille tarkoitetut jalkineet. Olen käyttänyt Salomonin Speedcrosseja Euroopan vuorilla ja tiesin niiden sopivan Nepalin poluille hyvin. Maksoin 40 euroa. Ostin myös apteekista Mupi-voidetta, sillä olin saanut muutamia verijuotikkaiden puremia kosteilla poluilla. Voiteen ostin siltä varalta, että puremiin kehittyisi tulehdus, sillä kävelyolosuhteet eivät olleet antiseptiset.

 

Retki 2

Bussikyyti entisen reitin varteen ei kiinnostanut. Päätin lähteä Kusman suuntaan, jonne menevään bussiin voi hypätä Hari Chokissa. Karttatiedot kaavailemani reitin poluista olivat alkuosalta huterat, mutta koska alueella on kyliä, voi sinne mennä turvallisin mielin. Jäin bussista Ambotin sillalla. Alkumatkan kylät olivat ihastuttavia ja vesiputouspolku on maaginen. Se on ollut vähällä käytöllä, joten kasvillisuus oli kasvanut vankasti rakennetun ja kivetyn polun päälle.

Saavuin Chanauten kylään ja olisi ollut fiksua etsiä sieltä majapaikka. Nimittäin seuraavassa kylässä ei ollut, joten Haljureen saapuessani oli jo pimeä. Siellä sain majapaikan ja päivällisen. Seuraavana päivänä oli helppo kävely Lesparin kautta Sarga Campiin. Se on hyvä ja suosittelen.

Tästä alkoi kävely harjannetta pitkin ja lounaspaikka oli Dhima Danda Lunch Place. Erinomainen Dal bhat. Miehet laajensivat paikkaa, mutta siellä ei voi vielä yöpyä. Tarjotaan vain syötävää. Tänne pääsee myös Nagin suunnasta polkua pitkin ja kaksi norjalaista oli tullut sieltä. Jatkoin edelleen Kokhe Dadalle, jossa on AAPA Cottage. Mainio yöpaikka ja maukasta ruokaa. Paikan kauneus paljastui kunnolla vasta aamulla kun kauniit näkymät Annapurnan ja Dhaulagirin suunnassa aukenivat.

Retken risteyskohta lähestyi. Olin ajatellut kävellä katsomaan miltä Poon Hill ja Ghorepani näyttävät nykyään. Sen jälkeen päätän jatkosta. Pun-kukkulalla oli iso muistomerkki ja teräksinen näkötorni. 37 vuotta sitten oli vain matala puinen torni. Siellä oli myös katselutasanteita ja kahvikioski! Joka oli kiinni. Eikä ihme, sillä sää oli pilvinen eikä asiakkaita ollut.

Laitoin kaasukeittimen porisemaan kahvilan seinustalle. Istuin alas ja katselin kenkiäni. Olin huomannut, että risut olivat hieman vaurioittaneet päälikangasta. Nyt näkyi myös kerrospohjan liimauksissa rispaantumista molemmissa kengissä ja kaikilla sivuilla. Ei mitään hälyttävää vielä. En kuitenkaan uskaltanut lähteä kauemmaksi näillä kengillä. Päätin jatkaa yöksi Deuraliin.

Seuraavana aamuna köpöttelin Annapurnan kierroksen polkua kohti bussiasemaa. Tämä oli sama polku, jota kävelimme aikoinaan, mutta se oli rakennettu vankaksi. Thadepatissa pidin lounastauon enkä tällä kertaa jatkanut kohti pyhättöä vaan kohti Ghandrukia. Saavuin paikalle puoli tuntia ennen päivän viimeisen bussin lähtöä, joten pystyin pitämään evästauon. Matkan alku kuoppaisilla ja kiemuraisilla teillä oli taas hirveää, mutta myöhemmin tie parani. Bussikuski otti asiasta ilon irti ja kaahasi hervottomasti. Saavuin illan pimetessä Pokharaan. Seuraavana päivänä kävin ostamassa Salomonin länsilaadun retkikengät (94 €)  ja bussilipun Katmanduun (9 €).

Katmandun ja Pokharan välinen tie on lähes koko matkalta työmaata. Turistibussi on mukava, mutta 10 tuntia matkantekoa ei ollut mukavaa. Sain kuitenkin luettua aika tavalla.

 

Retki 3

Valitsin Katmandussa majapaikan siten, että pääsen tarvittaessa lähtemään vaellukselle suoraan hotellilta. Kävin paikallisbussilla keskustassa maksamassa Langtangin kansallispuiston pääsymaksun sekä ostamassa itselle kirjoja ja muille perheenjäsenille tuliaisia.

Starttasin hotellilta ja otin paikallisbussin Sundarijaliin. Siitä pääsee Shivapurin kansallispuistoon ja pääsymaksun voi maksaa rajalla. Polku nousee hiljalleen korkeammalle ja pääkaupunki näkyy vielä pitkään jalkojen alla. Armeijan tarkastuspisteitä on useita. Pääsylipun numeron lisäksi kirjaan kirjoitettiin nimi, passin numero ja puhelinnumero.

Olin ensimmäisen yön Chisapanissa ja toisen Kutumsangissa. Sinne saakka oli polkuja, mutta aika tavalla myös huonoa tietä. Autoja ei näkynyt, mutta kaksi moottoripyörää tuli vastaan. Yhdessä kohdassa oli kaivuri muuttamassa polkua ajokelpoisemmaksi. Reitin luonne muuttuu eikä se ole enää idyllinen, kuten kaksikymmentä vuotta sitten. Polut jäävät käyttämättä ja rappeutuvat. Kylien saavutettavuus kuitenkin paranee, lääkärimatkat lyhenevät, taloustarvikkeita saa helpommin ja niin edelleen. Suomen maaseudulla tapahtui samanlaista muutosta seitsemänkymmentä vuotta sitten. Alppimaissa sama on koettu rautateiden kanssa yli 100 vuotta sitten ja autoteiden kanssa hieman myöhemmin.

Kutumsangissa oli majatalon pitäjä vaihtunut. Tilauskirjassa oli suomalaisen trekkiryhmän merkintöjä. Brittiryhmä vietti hauskaa iltaa, ilmeisesti retki oli päättymässä. Tähän asti olin kohdannut vain yksittäisiä retkeilijöitä ja nyt kohtasin ensimmäisen ryhmän. Seuraavana päivänä nousin Thadepatiin. Ilma viileni. Polun vieressä näkyi lumilaikkuja. Kaunista polkua 3 km korkeudessa.

Thadepatin majatalossa oli sveitsiläisryhmä. Ryhmän ensimmäiset olivat saapuneet pohjoisen suunnasta hieman ennen minua. Viimeiset saapuivat neljä tuntia myöhemmin. On varmaan rasittavaa olla matkanjärjestäjän edustaja kun porukka on hajallaan ympäri kunnaita, vaikkakin paikallisoppaita on varmasti riittävästi kaikista huolehtimaan.

Päätin suunnata itään kohti Melachigaon kylää. Lasku oli melkoinen, vaikkakin hyvin rakennettu. Askelmia siis riitti. Kylässä näkyi edelleen vuoden 2015 maanjäristyksen jäljet, kuten oli näkynyt monin paikoin myös tätä ennen. Gompa oli edelleen maan tasalla. Kivet oli kerätty rakennuspaikan sivulle. Keskustelin viereisen majatalon pöydässä omistajan veljen kanssa. Hän valitteli huonoja tieyhteyksiä, minkä vuoksi jälleenrakennus oli viivästynyt.

Jatkoin eteenpäin ja ymmärsin mitä hän oli tarkoittanut. Kylään johtaneen maantien silta oli huuhtoutunut pois tulvassa. Melamchin laakson tulva kesäkuussa 2021 oli tehnyt selvää jälkeä. Rankat monsuunisateet olivat yläjuoksulla saaneet aikaan maanvyörymän, joka teki jokeen maapadon. Kun maapato aikanaan laukesi, aiheutti se valtavan tulvan vieden mukanaan taloja, siltoja ja parikymmentä ihmisiä.

Nyt näin ylempää siltapaikalle, jossa oli vaijerin varassa kori. Ihmiset näyttivät matkaavan joen yli korissa. Olen kiipeillyt paljon ja ahkera seikkailupuistojen käyttäjä, mutta viritys näytti arveluttavalta. Alajuoksulla näkyi muutaman sadan metrin päässä jalankulkusilta ja etsin sinne johtavan polun.

Kevyeltä riippusillalta nykyi kalliokanjoniin, jonka seinissä näkyi selvästi aikaisemman joenpohjan taso. Tulva oli huuhtonut sen alapuolelta parisenkymmentä metriä maa-ainesta. Jatkoin päivän päätteeksi Tharkeghyangin kylään ja saman nimiseen hotelliin.

Aamu oli selkeä ja kaunis ja oli suuri houkutus lähteä Ama Yangrin huipulle. Toisaalta, käteiskassani oli aika vaatimaton. Oli Dasain ja joukkoliikenne ei välttämättä toimi. Jos joutuisin ottamaan maastoauton takaisin Katmanduun, maksaisi se useita tuhansia. Syksyn kävelykiintiö alkoi jo täyttyä. Joten päätin kävellä Kiuliin bussiasemalle.

Vastaan tuli espanjalainen trekkiryhmä. Nämä liikkuivat yhtenä ryhmänä ja näyttivät aivan erilaisilta kuin britit tai sveitsiläiset. Alempana tapasin ryhmän oppaita ja jäimme keskustelemaan. Kysyin repussa näkyvästä köysivyyhdistä. Kävi ilmi, että he olivat menossa Kangja Lan kautta Langtangiin. Tämä reitti vaatii useita yöpymisiä telttaleirissä ja jäätiköiden ylityksiä. Respect.

Pidin Timbussa tauon ja jatkoin kartan mukaisesti kohti siltapaikkaa. Silta ja tie olivat kuitenkin huuhtoutuneet pois. Jatkoin jokipohjan uraa alavirran suuntaan ja saavuin upouudelle riippusillalle. Sen toisella puolella näkyi taloja, joten menin sinne kyselemään reittiä. Tulisi palata sillan itäpuolelle, jossa menisi uusi polku. Ja näin se reitti Kiuliin löytyi.

Kiulissa ei kuitenkaan ollut bussia lähdössä samana päivänä. Yksi matkaopas kuitenkin tuli kyselemään olisinko kiinnostunut tulemaan maastoauton kyytiin. Hän oli amerikkalaisen kanssa palaamassa Katmanduun. Kun maastoauto lopulta saapui, ahtautui siihen 12 henkilöä. Etupenkillä oli kuljettaja ja ennakkoon lipun hankkinut matkustaja. Me muut ahtaudimme kahdelle penkkiriville.

Pian Kiulista lähdön jälkeen jokivarressa näkyi paljon tulvaveden huuhtomia rakennuksia. Siltoja puuttui. Tilapäissiltoja oli rakennettu. Maastoautomatka Katmanduun oli aivan yhtä kamala kuin bussimatka olisi ollut.

Vietin muutaman päivän Katmandussa ja kävin katselemassa Thamelin tuttuja paikkoja sekä Bhaktapurissa kulttuurikierroksella. Bhaktapur vei voiton. Siellä kannattaa käydä jos on lähistöllä.

 

Kustannukset

Lento Suomesta lähti 30.9. ja paluulento Katmandusta lähti 28.10.2023. Lentolippu on kallis, joten paikalla kannattaa olla pidempäänkin. Syöminen ja juominen kattaa kaiken, mutta päivällisiä ja aamiaisia on myös majoituskustannuksissa. Pääsylipuissa on kansallispuistojen, museoiden ja muiden kulttuurikohteiden liput. Parturia ei kannata jättää väliin, koska 400 NRP kustannuksella saa tukanleikkuun ja parranajon. Hieronta on arvokkaampaa, mutta ikäihmiselle hyödyllistä. Retkitavarat sisältävät kahdet kengät, jotka ovat 2/3-osaa kustannuksista. En hakeutunut kansainvälisen tason korkealuokkaiseen majoitukseen, joten tätä voi pitää miniminä. Tuliaisista ei auta tinkiä, itselle ostin 4 kg kirjoja, muille runsaasti, mutta kevyempiä tuotteita. Osa pyykkikuluista sisältyy hotellilaskuun. Yksi pussi haisevia retkivaatteita puhdistui 500 NRP. Vaihtokurssi on 1 € = 137 NRP. Kannattaa ottaa mukaan paksu nippu 50 € seteleitä sekä pankkikortti. Setelit voi vaihtaa rahanvaihtopisteissä, joita on kaupungeissa. Kaupungeissa on pankkiautomaatteja ja suomalainen kortti toimii normaalisti. Retkellä tulee olla mukana riittävästi Nepalin rupioita. Rahaa ei voi retken aikana vaihtaa eikä euroilla maksaa. Annapurnan kierros ja Everestin reitti taitavat olla poikkeuksia tähän sääntöön.

Maksut euroilla:

Lentolippu HEL-KTM-HEL	1 440
Lentolippu KTM-PKR	100

Maksut rupioilla:

Puhelinliittymä	1 000
Syöminen ja juominen	18 790
Pääsyliput	9 200
Bussi ja taksi	9 040
Parturi ja hieronta	3 900
Retkitavarat	21 900
Pyykit	1 000
Majoitus (usein päivällinen)	42 850
Tuliaiset	28 300

Maksut rupioilla yhteensä 135 980 NRP.

Kaikki yhteensä euroissa 2 533 €. Ilman lentolippuja noin 35 €/päivä (4900 NRP/päivä). Jos et osta tuliaisia etkä kaksia kenkiä, selviät 25 €/päivä. Retkellä selviää edullisemmin, koska majoitus ja ruokailu ovat edullisempia eikä tule liikuttua taksilla museoihin. Retkelle kannattaa varata vähintään 2600 NRP/päivä.